sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hillitön elämä.

Lupsakka, positiivisuuden ilosanomaa kaikkinaisen häilyvyyden, epävarmuuden ja töykeyden keskelle lauluillaan sekä muulla, kitaravapaalla ulosannillaankin esiintuova Samae Koskinen julkaisi vastikään uuden levyn. Tämä Hillittömäksi elämäksi ristitty teos sisältää myös saman nimisen kappaleen. Ajattelin nyt sanallistaa jotain tuosta laulusta, sen herättämistä tuntemuksista ja musiikista ylipäätään. Kuulin Samaen Hillitömän elämän ensi kertaa viime heinäkuussa Tampereen keskustorilla. Siinä kesäillan kaihoisan tunnelmallisessa hetkessä kappaleen kertosäe jäi samantien päähän pulputtamaan. Kun kappale sitten virallisesti julkaistiin, ostin tsipaleen oitis. Sittemmin on tullut kuunneltua tuota mainiota teelmää melko paljon. Suosittelen vilpittömästi kaikille. Laulu on ajattoman kaunis.


Silloin Tampereen keskustorilla Samae Koskisen & Korvalääkkeen keikkaa nautiskellessani rupesin pohtimaan lauluja jotka mielestäni ansaitsevat täydellisen pop-kappaleen statuksen. Otaksun, että täydellisen pop-kappaleen estetiikan pohdintaan ei minun musiikkitietämykseni anna kuin rajallisen mahdollisuuden. Tuntuu siltä, on tuntunut itseasiassa jo pidemmän tovin, että musiikin, varsinkin uuden sellaisen, noiden uusien tuntemattomien, pariin tulee eksyttyä entistä harvemmin. Yksi syy lienee spotifyantipatiani (josta on pientä lipsumista havaittavissa), toinen ajan puute. Kuuntelen niitä vanhoja, c-kasettiaikana kolahtaneita ja ostan vain jo valmiiksi tuttujen artistien ynnä bändien levytyksiä. Keikalla olen nähnyt reilun vuoden aikana kaksi kertaa Anthraxin. Paljon muita en sitten olekaan. Musiikkia tulee kyllä kuunneltua, varsinkin lasten korvaan vasiten taiteiltua ja siltä sektorilta on uusia tuttavuuksia matkaan kuluneen seitsemän vuoden aikana toki tarttunut. Ja ei sillä, etteikö sieltä löytyisi huikeita taidonnäytteitä. Heikki Salon ja kumppanien Lato-Orkesteria ei voi liikaa hehkuttaa. Listaan tekstini loppuun viimeisellä neljänneksellä rullaavan vuoden 2017 meidän perheen kuunnelluimmat lastenstyket, ihan vaan muistutukseksi itselleni.

S. Koskisen Korvalääkkeen tahtiin heinäkuussa huojuessani tajusin, että Samaen kynästä on taiottu (tyhjästä) monta upeaa laulua. Esimerkkeinä käyköön Hyvä Päivä (2013) levyltä löytyvä nimikappale ja Spoon River. Henkilökohtainen ennätys (2015) levyltä esimerkiksi Sinä. Elossa (2009) levytykseltä vaikkapa Hevonen ja Kaiken pitää aina jatkua. Niin ja Hillittömän Elämän nimikappale. Siinä on jo monta, vaan ei suinkaan kaikki taiteilijan kiitettäväksi kiilaavat tekeleet.

Samae Koskisen uuden levyn biiseistä kesähitti Aurinko, ystävä ja kaljaa on verraton kappale. Rumban ilkeä kriitikko veti siitä herneen Hillitön elämä -levyn arvostelussaan syvälle ylimielisen nokkansa uumeniin. Sangen veikeää oli, kun seitsenvuotiaamme yhtyi auton takapenkillä ko. kappaleen kertosäkeeseen kuunneltuamme sitä syysloman viettoon mummolaan autolla matkaa taittaessamme. Mitä muuta tarvitaan? Myös Hillitön elämä on jäänyt lapsen päähän soimaan. On tuntunut hyvältä laulella tuota laulua oman lapsen kanssa yhdessä. Musiikki voimaannuttaa ja luo yhteyksiä. Tulkitsen hillitön sanan niin positiivista kuin negatiivista, valoa ja pimeyttä mukanaan kuljettavaksi adjektiiviksi. Kaikki me kannamme näitä ja jos voi valita, valitkaamme valo. Liekö tuo ajassamme helppoa? Samae laulaa tämän elämän olevan "mieletön, upea hillitön". Mitä taiteilija mahtaa sanoa? Onni täällä vaihtelee, niin kuin eräässä virressä ilmi tuodaan. Ehkä taiteilija ajattelee, että on upeaa olla elossa, mieletöntä laulaa lauluja, ymmärtäen kuitenkin elämän ainutlaatuisuuden ja haurauden. Kappaleen kertosäe jatkuu "...kun ilman nillitystä oppii olemaan". Tätä on tullut tämän syksyn nimissä useamman kerran mietittyä. Kaikki on hyvin, mutta silti sitä huomaa stressaavansa, ilkeilevänsä lähimmäisilleen, menettävän tuon tuosta hermonsa, tuskailevansa arjen painon alaisuutta ja nillittävänsä milloin mistäkin asiasta, kuten siitä, että miksi tavan ruokakaupassa ei myydä korvatulppia tai miksi tämä kahvi maistuu näin jaskalta. Siinä on opettelemista, sen tahtoo varmaankin S. Koskinen sanoa. Olemaan nillittämättä. Aiheitahan siihen ei täällä tasaisesti jaeta.

Jos Hillitön elämä on saanut minussa aikaan miellyttäviä fiiliksiä ja ihokarvojen liikeradan vaihtelua on seuraavat kappaleet tehneet tuota samaa. Onneksi kaikki hyvät, säväreitä aiheuttavat biisit eivät tulleet vastaan vain yläkouluiässä. Että ihan näin vanhemmitenkin huomaa nauttivansa ja yhtyvänsä lauluun.

Näitä suosittelen melko paljon.

Sydän, Sydän: Ikuinen hehku (Molskis, 2016)
Tilhet, pajut ja muut: Puuhevonen (Tilhet, pajut ja muut, 2016)
Yona: Lintu (Naivi, 2015)
Egotrippi: Vuosi nolla (Vuosi nolla, 2015)
Heikki Salo: Riekot (Unen renki, 2010)
Leevi and the Leavings: Mitä sä meinaat? (Onnen avaimet, 2002)
Asa: Olkoon! (Jou Jou, 2011)

Vuonna 1997 lista olisi kenties ollut noin 200 nimikettä laajempi ja toki nytkin joukkoon olisi voinut lisätä monia huikeita veisuja + ulkomaanelävät. Nämä yllä mainitut ovat puhutelleet viime aikoina kenties eniten.

Näitäkin suosittelen, mutta en kaikille. Eli lastemme, varsinkin pienemmän, suosikit vuosimallia 2017.

Herra Heinämäki & Lato-orkesteri:  Paras päivä ikinä
                                                          Osta haukotus
                                                          Pikku popcorn-hirviö
                                                          Mummon kropsu
                                                          Nyt meni nappiin
                                                          Jätskikioski
                                                          Hottia poppaa
                                                          Edvard Töttöröö

Kyseisten rallien yhteenlasketut iTunes toistomäärät huitelevat jossain 400 hujakoilla. Tähän kun lisätään cd-levy pyöritykset, spotifytoistot ja pikku kakkosen Herra Heinämäki-sarjan katsomiskerrat, niin on näitä biisejä kuulkaas kuunneltu. Ja näiden lisäksi myös esimerkiksi Hevisaurusta, Paukkumaissia, Pikku Papun Orkesteria & Lastenmusiikkiorkesteri Ammuuta.

Kuunneltuja lauluja soitetaan myös itse.
Olkoon tämä blogiteksti sympaattinen rakkaudenosoitus Rumbassa Samae Koskisen Hillittömän elämän arvioineelle kriitikon pökäleelle. Positiivisuuden valinta näinä aikoina on punkkia jos mikä.

Kiitos missiostasi Samae!