perjantai 14. heinäkuuta 2017

Taiston päivä ("fiktiivinen" kurkistus 2-vuotiaan mielenmaisemaan - [aamupäivä])

Minä olen Taitto. Äiti ja isi sanovat, että minä olen kaksivuotias. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta sen tiedän, että minun koirani nimi on Vappu. Vappu pappu. Tänään minä herätessäni taisin potkaista isiä naamaan. Se oli varmaan vahinko, vaikka en tiedä mitä sekään tarkoittaa. Äiti ja isi puhuvat paljon sellaisia asioita mitä en ymmärrä. Minulla on veli ja sen nimi on Osso. Osson puheita minä ymmärrän paremmin. Osso on minua isompi ja Osso on minulle tärkeä.

Yleensä minä herään ennen seitsemää, koska minulla on nälkä. Nyt on kuulemma kesä ja olen nukkunut silloin tällöin vähän pidempään aamuisin. Joskus melkein yhdeksään asti. Tämä temppu on tehnyt äitin ja isin iloiseksi. Sekin tekee iloiseksi äitin ja isin kun pissaan pottaan. Saan siitä lahjaksi tarran, jonka saan sitten liimata siihen pottaan. Aina en osaa valita minkä tarran ottaisin. Minun pitäisi liimata se tarra nopeasti siihen pottaan, mutta minä haluan tässä asiassa miettiä rauhassa. Usein en halua. Tai en tiedä mietinkö ylipäänsä mitään, tarvitseeko minun muka? Miksiköhän äiti ja isi ei liimaa tarroja vessanpönttöön, vaikka he onnistuvat sinne pissaamaan? Isi seisoo kun se pissaa, mutta äiti istuu. Kerran isi suuttui kun se pissasi ja minä laitoin sen pöntön kannen kesken kaiken kiinni. Vielä suurempi ilo äitillä ja isillä on kun teen kakan pottaan. Aina ei tee mieli tehdä. Joskus kun päästän housuun se ei tunnukaan niin hyvälle, kuin joskus ennen. Ehkä tämä on sitä kasvua, mistä ne äiti ja isi puhuvat. Jotain kehitystä, sanovat.

Tykkään kiipeillä

Kun herään aamulla, herään välillä äitin vierestä, välillä isin. Isi ja äiti vuorottelevat minun vieressä nukkumista, ehkä ne kilpailevat siitä kumpi saa. Osso nukkuu toisessa huoneessa ja siellä on sellainen kerrossänky. Minä menen kuulemma sinne Osson alapuolelle sitten joskus nukkumaan. En tiedä haluanko, koska äiti on sitten eri huoneessa. Äiti on mun oma. Eivät äiti ja isi varmaankaan halua minun menevän niiden vierestä pois toiseen huoneeseen. Siksi koska niille tulee ikävä ja koska minä nukun tosi hyvin.

Minulla on aamulla kova nälkä, enkä ymmärrä miksi en saa aina heti ruokaa. Isillä varsinkin kestää hirmu kauan laittaa minun nenäni eteen syötävää. Tykkään rypätelleistä, leivästä, baanista, puurosta, kurtista, muroista ja maidosta. Aina en niitä saa. Ja viilistä minä tykkään kanssa. Sitä on kiva syödä ja samalla levittää joka paikkaan. Isi ei tykkää kun sotken, eikä äitikään. Mutta minäpäs tykkäänkin. Kun näen kaupassa viilejä sellaisessa kylmässä kaapissa, haluaisin syödä sitä heti. Isi ei anna. Sanoo, että sillä ei ole mukana lusikkaa. Miksi ei ole? Miksi ei kaveri osaa varautua?

Aamulla me katsotaan Osson kanssa Pikku Kakkosta. Herra Heinämäki on minun suosikkini. Ja Sanni Sateenkaari. Ja puhonnee, joka on oikeasti Ryhmä Hau, mutta minä en sano sitä niin. Olen huomannut suustani tulevan kaikenlaisia sanoja. Sellaisiakin mistä en tiedä miten ne ovat sinne joutuneet ja uloskin vielä päässeet. Jostain ne varmaan tulevat. Tulisiko ne Ossolta? Tai puurosta? Vapun papulta ne ei kyllä tule. Vappu sanoo käytävän äänille hau au!

ja lotrata.
Kun olemme syöneet aamupalan ja katsoneet ohjelmia me vielä leikimme. Tykkään leikkiä rakkoreilla. Ja mailalla pelata palloa Osson kanssa. Joskus innostun huitomaan Ossoa mun mailalla, eikä Osso siitä kovasti tykkää. Isi ja äitikin joskus huutavat minulle, että ei saa lyödä mailalla. En tiedä miksi ei saa. Tykkään kun Osso leikkii mun kanssa. Joskus Osso härnää minua, mutta niin härnään minäkin Ossoa. Tykkään pötkötellä Osson kanssa äitin ja isin sängyssä ja tykkään kun Osso rakentaa joskus majan. Mulla on monta kitaraa. Osso sanoo kyllä, että ne on sen ja isin, mutta mun ne ovat. Soitan niillä pienen pientä veturia ja Herra Heinämäen hottia poppaa. Se on kivaa ja rumpukapuloilla tykkään myös lyödä semmoista rumpua, tai itseasiassa mitä vaan. Kunhan tulee kova ääni. Äiti ja isi puhuvat jostain naapureista, että ne heräävät jos heti aamulla herättyäni alan soittamaan. En ymmärrä sellaista. Aamulla pitääkin herätä.


Jossain vaiheessa lähdemme ulos. Kyllä siinä välillä kestää, mutta sitten kun oikeasti olemme lähdössä, en aina haluaisikaan. Pistän vastaan. Huomaan, että Ossollakin on vastahanka usein päällä. Olisimme lähteneet aikaisemmin. Vappu papulla on jo kova löröhätä. Vappu pappu ei pissaa sisälle, eikä kakkaa. Paitsi joskus. Kerran meinasin maistaa miltä se Vapun kakka maistuu. Äiti ehti väliin. Kun lähdemme ulos, menemme usein mun kodin lähelle puistoon. Siellä on joskus mun kavereita. Käymme myös sellaisessa puistossa, jossa asuu kettu. Ja nyt kesällä, kun mua ei viedä päiväkotiin, niin olemme käyneet sellaisessa paikassa, jossa asuu orava. Siellä on paljon lapsia ja leluja ja kaikkea tekemistä. Sitten sieltä saa ruokaa ja sellaiset sedät ja tädit laulaa ennen sitä ruoan saamista leipuri hiiva -laulua. Kerran ne laulo mun lempilaulua, jossa mennään metrolla mummolaan. Isi laulaa sitä mulle kotona ja soittaa kitaraa. 

Osso on kuitenkin paras!
Sitten kun sitä ruokaa vihdoin saa, mulla onkin jo kova nälkä. Onneksi isi ja äiti tajuaa antaa mulle ennen sitä varsinaista ruokaa vaikka baania. Taidan olla joskus nälissäni aika mahdoton. Mut hei, mä olen vasta kaksi vuotta. Mun varmasti pitääkin olla tällainen. Mua kiinnostaa mennä tänne ja tuonne. Sit mua kiinnostaa heittää kaikilta tasoilta kaikki alas. Tavaroiden paiskominen on tosi kivaa. Äiti ja isi ovat sanoneet sellaisen sanan kun uhma. Että mulla on sellainen ikä. Siinähän sanovat ja sittenpähän on. Mä kyllä tykkään äitistä ja isistä. Ja Ossosta. Sit mä tykkään papasta ja mummista ja mummista ja vaarista. Ja Bitasta mä tykkään kanssa kovasti. Mä haluan tosi paljon olla sytyssä. Mä menen äitin tai isin jalkoihin ja sanon niille että antakaa syttyä. Kyllä ne melkein aina antavat. Ja kyllä mä itkenkin välillä ja kiljun. Se kiljuminen, se se vasta onkin hauskaa. Esimerkiksi rappukäytävässä. Mutta vaikka mä itkenkin, niin kyllä mä nauran ja hymyilen enemmän. 

Katsellaan iskän kanssa kaukana viipeltävää metroa.