Kuukausi koti-isänä oloa ja laten
litkimistä takana. Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja vanhempainvapaa isyysvapaaksi, eli silkkaa vapautta
tämä kotona olo. Pääpiirteittäin kotona sitä on tullutkin oltua. Yhtään lattea
en ole käynyt, kaupungilla koti-isä kavereiden kanssa, juomassa. En syytä
kelejä, en pojan vaunukammoa, joka on osoittanut lientymisen merkkejä, vaan
saamattomuutta ja rutiineissa jääräpäisesti kiinni pitäytymistä. Tammikuun
pakkaskeleillä vanhemman pojan hakeminen/vieminen päiväkotiin, silloin kun
puolison työajat estivät häntä sitä tekemästä, oli hikeä nostattava toimi. Ehkä
olen myös hieman erakkoluonne. Tekosyitä, sanon minä. Joka tapauksessa helmikuu
on hyvä kuukausi opetella poistumaan kodin piiristä ja käydä pojan kanssa
vaikka lähietäisyydellä pidettävässä perhekahvilassa.
Mutta kirjoista ja lukemisestahan
minun piti kirjoittaa. Pienemmän pojan kanssa lukeminen on vielä vähäistä ja
antaa odotuttaa pojan varttumista. Mutta kirjoista kaveri on kiinnostunut. Nyt
kun ollaan päästy liikkeelle, sekä kontaten että tukea vasten kahdella
raajalla, kaiken minkä saa irti mistä tahansa ja laittaa esimerkiksi suuhun, on
äärimmäisen tarpeellista ja kiehtovaa. Siis tämän yhdeksänkuisen mielestä.
Meidän olohuoneen kirjahyllyn likimain kaikki hyllyt ovat täynnä kirjoja. Ne
hyllyt, eli alimmat, mihin jäbändeeros yltää, on pyritty laittamaan niin
tiiviiksi kirjoista, että sieltä ei yksinkertaisesti lähtisi mikään liikkeelle.
Kakanmarjat. Jos kirja ei lähde irti, niin kirjojen kansilehtiä on vaihtoehtoisesti
hyvä repiä. Ja jos saa kirjan hyllystä revittyä lattialle, niin mikäs sen
mukavampaa kuin irrottaa kirjasta kansilehti, repiä se kahteen osaan, ruveta
nautinnollisesti syömään sitä ja saada näin isi
riemastumaan. Olohuoneessa on myös ns. runokirjahylly, joka on tällä hetkellä
lattialla vaakatasossa, koska tällöin se ei voi kaatua pojan päälle, koska
niinhän siinä voisi käydä. Sieltä ukkeli käy repimässä vuoroin Melleriä,
vuoroin Leskistä. Viimeisin tuttavuus on Tomi Kontion tuotanto. Veikeän
koomista on kun poika työntää lattialla edessään Mellerin Arpista lemmen soturia ja hihkuu kun lautalattialla ohut kirja
luistaa hyvin! Hymyä nostatti suupieliin myös kun poika sai revittyä hyllystä
Mikko Ylikankaan palkitun Unileipää,
kuolonvettä, spiidiä - Huumeet
Suomessa 1800–1950 teoksen ja rupesi syömään kirjan kansilehteä.
Sanataiteilijalle kävi huonosti.
Vanhimman pojan kanssa kirjoja
pyritään lukemaan paljon ja lukeminen ennen nukkumaanmenoa on joka iltainen
rutiini. Myös pojan kotipäivinä, silloin kun pienempi nukkuu, luetaan silloin
tällöin. Viime viikolla löydettiin YLE-Areenasta Muumipeikko ja pyrstötähti-kuunnelma,
lukijana legendaarinen Lasse Pöysti. Tätä 16-osaista kuunnelmaa ollaan
kuunneltu myös iltasatuna. Sen aihepiiri on askarruttanut poikaa jo ennen kuin kuunnelma
aloitettiin. Poika on kysellyt meteoriiteista huolta äänessään. ”Voiko
meteoriitti osua ihmiseen” on yksi poikaa askarruttanut kysymys. Olen
luonnollisesti kertonut pojalle, että tuo pyrstötähti oli muumien kirjoittaja
Tove Janssonille mahdollisesti maailmanlopun allegoria ja että sen taustalla
vaikuttaa toisen maailmansodan kauhut. Tai sitten olen todennut, että on
äärimmäisen harvinaista, että meteoriitit selviävät maahan asti, että ne
yleensä hajoavat ilmakehässä, ennen kuin ehtivät maahan. Emme ole kovinkaan
seikkaperäisesti selvitelleet pyrstötähden, asteroidin ja meteoriitin eroja,
mutta lapsen pelkoja olemme yrittäneet hienovaraisesti liennytellä. Poika
toisaalta tietää, että dinosauruksien sukupuuton mahdollinen aiheuttaja oli
maahan syöksynyt meteoriitti ja Lappajärven synnyn taustalla nähdään
meteoriitin maahansyöksy. Poika aloitti äitinsä kanssa viime viikolla kuuntelemaan Harry Potteria äänikirjana Vierikon Vesan lukemana. Kuuntelua tukemassa on kirjastosta lainattu Viisasten kiven näyttävä kuvitettu painos. Iltalukemisena on ollut silloin, kun pyrstötähteä tai Potteria ei olla kuunneltu, Göstä Knutssonin Kiri kiri Pekka Töpöhäntä.
Pienimmän pojan lempikirja on aina se mitä isi kulloinkin lukee, mutta Iloinen värileikki on myös mieluisa.
Kun pienempi poika nukkuu
päiväuniaan, isä tarttuu kirjaan. Ensin keitetään tummapaahtoista Rekoa ja
sitten istahdetaan sohvalle kirjan ja kahvikupin kanssa. Niin paljon luettavaa,
niin vähän aikaa. Lukutahti ei kovinkaan joutuisa sattuneesta syystä ole, mutta
jotain sentään olen tässä alkuvuoden aikana saanut luettua. Usea kirja on myös
kesken. Tammikuussa sain luettua muun muassa Lasse Halmeen Ollaan ihmisiksi, jossa Halme analysoi Leskinen laulujen
sanoituksia. Paikoitellen tulkinnat Leskisen kappaleiden sanataiteesta löytävät
maaliin, sikäli kuin minä sen maalin paikan tietäisin, mutta välillä tuli
sellainen olo, että Halme haukkaa liian suurta palaa. Olisi keskittynyt
määrällisesti vähempään, eikä olisi yrittänyt sanoa vähän jokaisesta biisistä
jotakin. Leskinen tunnetusti teki uransa aikana niin vähän lauluja. Toinen
tammikuussa loppuun saateltu kirja oli Pentti Haanpään loistelias novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Olen
myöhäisherännäinen Haanpään suhteen, Noitaympyrän luin joskus vuosia sitten ja se oli kyllä hyvä, myös tämä, toimittaja Matti Salmisen mielestä paras maassamme koskaan kirjoitettu lamakuvaus, vakuutti kerrassaan. Kirjastosta
piti heti lainaaman Erno Paasilinnan kokooma Kairanmaa, Haanpään novellituotannon kokoelma. Sieltä voi akuuttiin Haanpään nälkään lukaista lääkkeeksi. Se kaveri osasi
laittaa sanoja oikeaan järjestykseen.
Tällä hetkellä luen Sirpa
Kähkösen Graniittimiestä ja Heikki
Aittokosken Narrien laivaa. Molemmat
ovat omassa genressään, kirjoitinko genre, vaikuttavia ja suositeltavia
teelmiä, niin kuin Liimatan Tommi sanoisi. Lukemisen suhteen olen sellainen, että aina pitää olla valmiina ajatuksia
siitä mihin seuraavaksi tarttuu, sitten kun on saanut kesken olevat kirjat
luetuksi. Monesti huomaa aloittavansa uutta, vaikka vanha vielä odottaa
loppuaan. Joka tapauksessa Anni Kytömäen Kultarinta
sekä Aki Ollikaisen Musta satu olisi
tarkoitus tässä kevättä kohti lipuessa lukea, sekä Tommi Niemisen jo jonkin
aikaa kesken ollut reportaasi- ja tietokirja Vastaus on Intia.
Törmäsin tässä hiljattain Helmet:n lukuhaaste 2016 ja innostuin kovasti. Varovaisen toiveikkaasti ajattelen, että jos puoleen haasteen 50 kohdasta saisi luetun kirjan. Pojilla voi olla sananen siihen sanottavana. Jos lukuhaaste herättää kiinnostusta, suosittelen käväisemään seuraavalla sivustolla:
Ohessa myös kuva aiheesta.
Juha Hurmeen sanoin: " jos typeryys raivoaa, perusta kirjasto"!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti