Hiihtoloma tuli, oli ja meni ja niin
meni myös helmikuu. Maaliskuuta pukkaa, kevättä. Vietimme hiihtolomaa
Kainuussa, Vuokatin maisemissa. Vanhempi pojista lähti isovanhempien matkassa,
pohjanmaan mökin kautta, Vuokattiin, muutamaa päivää vanhempiaan ja
pikkuveljeään aiemmin. Me muut, tulimme junalla perässä. Useana vuonna, kun
hiihtolomaa olemme saaneet Vuokatissa viettää, olemme matkustaneet sinne
junalla. Se on kätevin, leppoisin ja ympäristöystävällisin vaihtoehto. Ja kun
on ajoissa lippujen suhteen liikenteessä, saa ne tuntuvasti halvemmalla, kuin jos
juuri ennen matkaa ostaisi. Ja ajoissa olemisessa on se etu, että
mahdollisuudet saada ns. perhehytti on hyvä. Meno matkalla matkustimme suoralla
kyydillä Hiki-Kajaani perhehytissä, ja se on kyllä kiitollinen tapa junailla.
Paluu, molemmat pojat matkassa, sujui yhdellä vaihdolla ja neljän hengen
allergiahytissä. Sekin menettelee, tosin vaunut eivät ko. hyttiin kovin
kätevästi mahdu. Mutta siellä saapi olla rauhassa, omalla possella, jos tuo nyt
rauhaisaa kymmenkuisen sällin kanssa, joka haluaa ennen kaikkea ja kaikkea
ennen liikkua, voi olla.
Vanhempi poika otti hiihtoloman
tosissaan. Kahdeksasta reissupäivästään kaveri hiihti kuutena. Laskettiin, että
noin parikymmentä kilometriä. Ei huonosti ollenkaan. Itse kapusin suksien
varaan kolmesti.
Kerran hieman leveämmillä lankuilla. Sähköllä ylös, massalla
alas. Vuokatin rinteet on nopeasti laskettu ja sumu haittasi
maisemataivasteluakin. Talvivaara ei ole vielä ehtinyt. Mutta onneksi valtio
tukee tätä Kainuun keidasta*, niin saadaan luontoarvot upotettua paskaveteen.
Ja kolmen ässän suupielissä hymy levenee. Kävin katsomassa reilu viikko sitten Jättiläisen, Talvivaarasta kertovan
elokuvan. Suosittelen lämpimästi, vaikka katsoessa kylmäsi.
 |
| Pienempi sälleistä ilahtui keinusta! |
Pitihän vihaisten lintujen
puistossakin käydä. Isällä ja pojalla oli yhteinen suosikki tässä kaikenikäisten
puuhamaassa. Mahdollisuus lyödä pesäpalloa verkkoon. Oli erikokoisia mailoja,
räpylöitä, oli naisten, miesten ja tenavien palloja. Ja Sotkamon Jymyn logolla
varustettu syöttölautanen sekä tutka. Poika listasi hetimiten äitinsä kanssa
tulevien synttärien (3kk:n päästä) lahjalistaan, Karhun pesäpallomaila! Hieman
kiistaa saatiin aikaan siitä, saako meidän kotona kannattaa Sotkamon Jymyä?
Poika sanoi, että hän saa kannattaa mitä haluaa. Paha mennä väittämään vastaan.
 |
| Se on osuma! |
Kiekkoakin läimittiin
verkkoon. Oikeakokoista mailaa ei viisivuotiaalle löytynyt, mutta se ei menoa
haitannut. Tutkasta katsottiin nopeuksia. 100:n kieppeillä (km/h)
kellotti vanha hippoliiga-peluri. Poika ei kiekkoa harrasta, jos
mielikuvituspelejä olohuoneemme kaukalossa, korteilla tai pöytälätkäfiguureilla
missä milloinkin, ei lasketa, mutta kiekko kyllä melkoisesti sälliä kiinnostaa.
Pelipäivinä teksti-tv:tä tuijotetaan pieteetillä ja omiin ”muistiinpano”-vihkoihin
kirjoitetaan omien, päässä pelattujen, pelien tuloksia ja maalintekijöitä.
Kiteyttäen voisi ilmaista, että ilta päättyy 221:n ja aamu alkaa 235:lla.
SM-liiga pelaajakortteja on poika keräillyt nyt jonkun tovin ja niitä pyörii
huushollimme joka nurkassa. Niitä on pienemmän mukava maistella. Lempipelaajat
vaihtuu alvariinsa. Kun eilen kyselin, niin vastaukset top 3:n oli Laine, Hintz
ja Partanen. Kaksi ensimmäistä ymmärrän, mutta Partanen tuli hieman puskista.
NHL-pelaajista Barkov lienee ykkönen.
Kun Vuokatissa oltiin, niin
pitihän Sotkamossa, tuossa Huovis-kylässäkin käydä. Syy tähän oli, paitsi, että siellä asusti tämä sinisten ajatusten, räävittömän satiirin ja
korpifilosofoinnin taitaja, sijaitsee siellä aivan mainio kahvila nimeltä Makea
cafe & deli. Sieltä saa maailman parasta suklaabrownieta! Jos sielläpäin
suhaatte, pistäytykää ihmeessä. Palvelukin oli mitä mainiointa. Huovisesta pari
sanaa. Olemme nyt jo useana vuonna käyneet talvilomalla Vuokatissa ja minulle
on muodostunut tapa lukea aina Huovisen tuotantoa näillä reissuilla. Kaikkea
mitä Huovis Veikko teelmissään toteaa, ilmaisee kautta antaa ymmärtää en jaa,
mutta melkoisen paljon kaverin kynäilyistä olen tykännyt. Varsinkin niistä
missä luonnolla on merkittävä rooli. Tällä kertaa mukana ja luvussa oli vuoden
1973 Rasvamaksa ja talven 1997-98
päiväkirja Viime talvi – Arvokeskustelua.
 |
| Nuasjärveltä Vuokatinvaaralle päin. |
Kaiken kaikkiaan mukava reissu
taasen Kainuun maisemissa. Kiitos kuuluu poikien isovanhemmille, joten tattis!
Lopuksi on pakko todeta, että
meillä on sitten merkillisen per*eestä oleva hallitus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti