Paskat siellä kulman takana
mitään arkea luurannut, siellä luurasi oksennustauti! Mutta siitä en ajatellut
kirjoittaa, vaan lapsiperheen kotikielestä. Näiden poikien lisäksi olen
huomannut meidän kotona ajoittain asuvan myös sellaisia kavereita, kun
takatukkajukka, pierupetteri, kalsarikalle ja hänen kaimansa kikkelikalle. En
tiedä kuinka monen kotosalla näitä veijareita pyörii myös, mutta otaksun, että
tälle kotikielelle, jota bamlaamme, löytyy vastineensa myös muista
huusholleista. Uskon että kuravelliellit, lörölasset sun muut paukkupasit, ovat
tuttuja vierailijoita lapsiperheiden arkipuheessa.
Tämä hassutteleva kielenkäyttö
on, paitsi että todella hauskaa, myös piristävää toimintaa, matolle kakkivien
vauvojen jälkiä pesiessä ja omasta rauhasta haaveilevassa päivien kierrossa. En
aina tavoita, että mistä näitä tulee, esimerkiksi miksi puhun kakkakukkarosta,
kun pojalle on tullut löysät, tällä kertaa ihan vaippaan. Kakkakeskeistä tämä
toiminta tuppaa olemaan. Melko varma olen, että pojan ensimmäisiä sanoja, jota
hän ihan tarkoittaa ja jonka ymmärtää, on kakka. Äittää hän sentään on hokenut
myös jo tovin. Sitten kun tämän kakkamaakarin isoveljenä on tuo viittä vaille
kuusivuotias, jonka huumorintajuun osuu sangen luontevasti tämä ”vessa” -sanasto,
niin tuleehan sitä puhuttua pierupaakareista, rupsupettereistä ynnä muista
asiaan kuuluvista kavereista aika usein.
Mutta miksi Kalle ja Petteri?
Miksei kiljukallen sijaan kiljukeijo? Ehkä edellinen sopii paremmin huutavalle
lapselle, kun taas jälkimmäinen 10:llä markalla litra, tätä nostalgista
janojuomaa myyvälle finninaamalle. Jos meillä olisi tyttölapsia, käyttäisimmekö
näiden sanaväännösten erisnimien kohdalla tyttöjen nimiä? Kiljukaarina?
Pierupiritta? Paukkupaula? Varmasti käyttäisimme.
Vaikka nämä sanakikkailut usein
liittyvät pieruhuumorin viehkeään maailmaan, kyllä ne muihinkin aihepiireihin
sopivat. Tämä kuutta vuotta kohti käyvä kaveri on viimeaikoina ollut melkoinen
selittäjäseppo. Asialle kuin asialle löytyy selitys. En mä, mutku mä, eiku mä
ovat selittäjäsepon perussanastoa silloin, kun asialla on aina toinen, ei
vanhempien käsitystä vastaava puoli. Olemme myös onnistuneet kasvattamaan,
syyttävä sormi osoittaa tässä nyt puolisoani, melkoisen saivartelijasimon!
Kaveri on raivostumiseen saakka korjaamassa vanhempien sanomisia, jos ne ovat
hänen mielestään väärin. Hän kuuntelee äänenpainoja ja saattaa kommentoida,
että ei sitä noin sanota, se sanotaan näin, vaikka me puolisoni kanssa olisimme
sanoneet sanan juuri niin, kuin poika sen äskettäin sanoi. Jos vahingossa sanon
jonkun jääkiekkopelin lopputuloksen väärin, on kaveri heti korjaamassa. Oikeassa
oleminen on sällille ilmeisen tärkeää ja se saattaa tulevaisuudessa
koulunpenkillä aiheuttaa kuumotusta opettajakunnassa, ehkä myös
vieruspulpeteissa. Jos lopputulema on kuitenkin se, että keskustelua syntyy,
joko asiasta tai vaikka välillä asian vierestä, sehän on hyvä vaan.
Tämäkin kukko esitteli vappuaattona parastaan! |
Vappuaattoa vietimme näiden
pökälepetterien kanssa korkeasaaressa. Se oli nuorimmaisen ensimmäinen kerta, täällä ristiriitaisia tunteita aiheuttavassa eläinten ”valtakunnassa”.
Hommattiin poikien isovanhempien ja kummien lahjoittamilla kulttuurirahasto
(poikien tili kaikkeen kulttuuri yms. rientoihin) rahoilla perheellemme
kausikortit tänne eläinten riistetyn vapauden tyyssijaan. Kuten
sananvalinnoista huomaa, aina myllertää mielessä, kun siellä käy, mutta haluan
nähdä asiassa myös hyviä puolia. Siksi ei ehkä riitä lasten riemu, heidän
nähdessään erilaisia eksoottisia eläimiä tai se, että eläinten olot ovat siellä
parantuneet historian saatossa. Myönnän kuitenkin, vaikka se melko irvokasta
onkin, että jotain minussa tapahtuu, kun näen karhun tallustelevan vieressäni,
välissä vain ikkuna ja sähköaita! Tämä lause kertoo paljon tunteitteni
ristiriitaisuudesta.
Hellyyttävä ja surullinen. |
Lopuksi vielä tepastelijateppomme
edesottamuksista. On jotenkin täydellisen liikuttavaa katsella tämän pienen
hilpeyttä, kun hän saa tallustaa ilman turhia kankaanpalasia yllään. Vaatteiden
päälle laittamisesta tulee huuto, niiden poisottamisesta nauru. Viimeaikainen
mielipuuha on ollut lyödä käsillään itseään rintaan tai mahaan, mihin ne pienet
kätöset nyt kulloinkin osuvat. Tätä siis tehdään vain silloin, kun on niin
sanotusti napa paljaana. Kun pienempi nauttii estoitta alastomuudesta, on
vanhemman toiminnassa ollut havaittavissa merkkejä häveliäisyydestä. Niin se
viattomuuden aika lähenee loppuaan, kun mummi ei saa enää tulla pyyhkimään
pyllyä.
Kun rattaissa ei jaksa enää istua. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti