Pojat Pohjanmaalla - Part 1

Kesäloman tunnistaa siitä, kun Vimpelin pyöreältä kirkolta on ajanut Vimpelintietä kohti Pietarsaarta noin nelisen kilometriä ja siinä kohtaa, missä tie alkaa viettämään alamäkeen, kutsun sitä Sahin mäeksi, vasemmalla puolella aukeaa kaunis, ilta-auringossa henkeäsalpaava, näkymä – Lappajärvi! Ollaan pian perillä, siellä missä moni suomalainen näin kesäaikaan tapaa elellä, lomailla, joku ehkä työleireillä, nimittäin mökillä! Suunniteltiin viettävämme parisen viikkoa täällä maaseudun rauhassa, poissa kaupungin melusta ja ihmisvilinästä. Ja mikäs on vietellessä. Isoveli on ollut täällä Etelä-Pohjanmaan mökillä jo monta monituista kertaa, mutta hänen pikkuveljellensä kerta on ensimmäinen. Viime kesänä, pienen parin kuukauden vanhan ihmistaimen kanssa, ei viitsitty lähteä suorittamaan ”survivor”-henkistä mökkeilyä. Ei raaskittu lähteä niin sanotusti hyttysten hakattavaksi, vaan nyt, kun jäbän kanssa on jo ihan toisenlaista, oli tämä kesäsuunnitelmiemme yksi keskeinen ohjelmanumero. Ja kun pumpulissa on kasvanut, tulee käyttäneeksi sanaa survivor, vaikka kaikki mukavuudet, lämpimine vesineen, sisävessoineen, sähkölämmityksineen, on tarjolla.

Tulivuorijärvi, meteoriittijärvi - Lappajärvi!

Pihasauna, paras sauna!

Täällä ollaan ja hakkaa ne hyttyset nytkin, vaan ei anneta sen haitata. Lumoudutaan luonnosta mieluummin, kuin ollaan sen armoilla. Mökkielämä antaa mahdollisuuden tarkkailla luontoa ja sen ihmeitä ihan kosketusetäisyydeltä. Mökkimme uuden puolen terassille on laittanut västäräkki pesänsä. Siinä se, terassin kulmassa lattialla, tuijotti heti ensimmäisenä mökille saapumispäivänä tulijoita ja mehän suu auki tuijotimme takaisin. Mökin ovelta on tähän räkin pesään pari metriä. Kun uskalsimme pojan kanssa kurkottaa hieman lähemmäksi katsomaan, kun emo oli lähtenyt toisaalle, huomasimme pesässä useita munia. Niitä se siinä rohkeasti hautoo ja katsoo aina silmiin, kun ovesta astelemme ja kurkkaamme, onko tyyppi paikalla. Ja kas, heti seuraavassa hetkessä pesä olikin tyhjä ja me pelkäämään, että munat on vienyt rosmo, ehkä kettu, sillä meidän suurena saalistajana tunnettu westiemme Vappu ei välitä tuon taivaallista tästä linnunpesästä. Vaan kun tarkemmin katsoimme pesää, sieltä linnun untuvahöyhenten seasta aukeni pieniä suita! Niin me sitten ollaan oltu aika hissuksiin terassilla ja sen läheisyydessä, sillä melko tärkeää puuhaa on räkillä ikään kuin elon päällä.

Räkin tytöt ja pojat ne siellä!

Seuraavaksi katse kiinnittyy mökin pihalla olevan ulkorakennuksen seinällä olevaan tikkatauluun. Sinne on sitten, tikkataululevyn päälle, yhden pystyyn lyödyn tikan taakse, Harmaasieppo rakentanut majansa. Sieltä kaveri tuijottelee ja melko hätäisesti pois lennähtää, jos turhan lähelle eksyy ihminen. Ei paljon tikkaa heitellä. Vanhempi poika tutki pieteetillä äitinsä puhelimeen ladattua lintusovellusta, että mikä se tuo lintu oikein on, joka pesänsä noin kummaan paikkaan on rakentanut.

Harmaasiepon pesä.

Vielä löytyy yksi pesä, josta jo iloinen poikasten ääni kuuluu. Vanhan mökin (pihapiirissä on vanha mökki, rakennettu 50-luvulla, uusi mökki v. 2010, vanha varastorakennus puuvajoineen ja huusseineen, sekä pihasauna noin 40 vuoden takaa) porstuan oven yläpuolelle, katon rakoseen on myös västäräkki pistänyt kortteerinsa pystyyn. Siitä oven edestä nurmikolta löydettiin kaksi kuollutta linnun poikasta, en tiedä onko samaa poikuetta, kun katon rajassa nälkäänsä huutava, vai ei, mutta se oli selvää, että hautajaisethan näille edesmenneille piti järjestää. Vanhempi poika suoritti äitinsä kanssa maahanpanijaiset, kaivoivat pienen haudan löytöpaikan läheisyyteen, istuttivat kukkia kummulle ja veisasivat (poika äitinsä sylissä, koska jännitti) Aina lentää leivosen. Mökin pihan ihmeellisyyksien äärellä olemme päässeet vanhemman pojan kanssa pohtimaan niin elämän kuin kuolemankin kysymyksiä. Kun lintu kuolee, sitä alkavat mullassa madot nakerrella. Poika tietää tämän. Kun hän näkee, että terassin poikuetta ruokkiva emoräkki etsii matoja pihalta ja välillä katselee pojan touhuja mato suussa, kukkapenkin kiven päältä, on luonnon kiertokulku koko lailla ymmärrettävästi selitettävissä. Poikaset syövät niitä matoja, jotka ovat syöneet niitä kuolleita linnunpoikasia. Kasvavat linnut saavat madoista ruokaa. Helppoa, eikö?

Jos lintuja on miellyttävää tarkkailla, tarkkailla kannattaa myös muualle, esimerkiksi jalkoihinsa. Tuossa muutama päivä takaperin olin menossa vanhalle mökille, jalassa jotkut sandaalintapaiset ja meinasin astua kyyn päälle. Noin metrin mittainen pentele oli eksynyt pihapiiriimme. Se oli kolmas käärme, jonka täällä mökillä olen nähnyt ja muistot ulottuvat sinne 80-luvun puolivälin tienoille. Kerran vuosikymmenessä tahdilla sitä olettaa, että ei niitä nyt täällä jatkuvasti ramppaa. Ei pitäisi. Tulee melko tarkasti seurattua poikien askelia pihalla tästedes.

Isin kanssa tulta padan alle pistämässä.
Vaarallistako?

Vesi, elementeistä kiinnostavin.