Pojat Turus.

Meidän perheessä asuu nykyään ritari. Vanhempi poika lyötiin edellisviikolla Turun linnassa, juhlallisin seremonioin kuninkaan toimesta, ritariksi. Yleensä ritariksi lyömistä edeltää 13 vuoden ritarikoulu ja koulu aloitetaan seitsemänvuotiaana. Meidän pojan tapauksessa koulutus kesti noin tunnin. Kanssa ritarikokelaita oli kymmenkunta. Mutta tunti oli intensiivinen ja sisälsi paljon tietoa ritariudesta, linnassa elosta ja siellä käyttäytymisestä sekä Turun linnan historiasta. Vanhemmat saivat oppia siinä sivussa ja veikeitä ja hämmentäviä ilmeitä nähtäväkseen, kun ritarikokelaat, niin pojat kuin tytötkin, seurasivat ja kuuntelivat, mitä koulutusta vetänyt linnan hovirouva kulloinkin kertoi. Linnanrouva otti heti kättelyssä kokelaat puolelleen, kehottamalla lapsia riisumaan kypäränsä, että ritarikokelaan asu saadaan laitettua mutkattomasti kierrokselle lähtijöiden päälle. Lippalakin pitäjät riisuivat naurussa suin kypäriään.

Kummal puol jokkee?

Museot ovat hankalia paikkoja. Pari seikkaa mietityttää joka kerta. Miten täällä nyt tätä vierailuani toteutan, että saan tästä mahdollisimman paljon irti? Luenko jokaisen esittelytekstin kunkin esineen, taulun, huoneen yms. kohdalta, vaiko miten? Tarkoitus ei ollut alun perin osallistua pikkuritarikierrokselle, vaan katsella vain ”jotain” ja käydä pojan lempikohteessa, joka on ehkä väärä ilmaisu, sillä poika pelkää ko. paikkaa, eli sutta, joka vartioi Tonttu-ukon aarrekammiota. Vaan kun ritarikierros oli sopivasti juuri alkamassa, kun omalle kierroksellemme olimme lähdössä, niin perhana, tempaistiin ja ujuttauduttiin viime tingassa mukaan. Pienempi pojista oli kummitätinsä hoidossa, niin pääsimme vanhemman kanssa ihan kolmistaan linnailemaan. Luulenpa, että kaveri piti tästä järjestelystä. Turun linna on sellainen surmanloukkoja täynnä oleva kohde tuollaiselle reilulle yksivuotiaalle, joka reikä päässä säntäilee aivan minne sattuu, että viisautta on ja oli olla ottamatta tyyppiä linnakeikalle.

Ritarikokelaat tosipaikan edessä.

Kuninkaan edessä jalat eivät enää kanna.

Vaan hyvä oli, että päätettiin osallistua kierrokselle ja nyt on kotona ylpeä ritari. Tuli myös omalle museoahdistukselleni täsmälääkettä. Kun oli mukana kierroksella ja sai vain kuunnella tarinoita ja ajoin hengästyttäväksi äitynyttä kerrontaa linnanrouvan toimesta, ei tarvinnut stressata, että tuo ja tuo paikka jäi nyt näkemättä. Kun kierros oli ohi, ei harmittanut yhtään, eikä tullut oloa, että sielläkin jäi nyt käymättä ja tuo nurkka tutkimatta. Vaikka vanhemmat tykkäsivät, pääasia kuitenkin oli, että poika sai hyviä fiiliksiä, hämmennystä, iloa, jännitystä ja ylpeyttä. Se katse ja kehonkieli, kun poika odotti vuoroaan kuninkaan eteen ritariksi lyötäväksi, oli vanhemmille koskettavaa katseltavaa. Kierroksen jälkeen kävimme vielä tsekkaamassa aarrekammion ja tuon pelottavan suden.

Kyllä minuakin tuo pelottaa. 

Kesän seikkailujemme viimeisiä kohteita oli poikien tädin ja nuorimmaisen kummin ja hänen puolisonsa luona käynti Turussa. Toisin kun usein huudellaan, on Turku hieno kaupunki. Jos on historiasta kiinnostunut, niin se ei tätä arviota usein ainakaan heikennä. Kun jokilaivalta katselin Förin kulkua ees ja taas, samaistuin vahvasti edesmenneen Turku-ikonin Jarkko Laineen toteamukseen teoksessa Soutajia Aurajoella: ”Förin kohdalla voi aistia Suomen historian, vasemmalla puolella on Linna, oikealla Tuomiokirkko”. Aurajoki, jokilaivat, menneisyyttä huokuvat puutalokorttelit ja historian lähes kuultavissa olevat kaiut noiden korttelien sisäpihoilta ovat Turun sydän.

Kohti elämystä.

Kesä ottaa paraikaa liian suuria harppauksia kohti syksyä. Puoliso palaa ensi viikolla töihin ja vanhin pojista aloittaa esikoulun. Me jäämme nuorimman tallustajan kanssa ottamaan syksyä vastaan kotoa käsin. Näitä kesän reissuja muistellessa ja Turun mukavaa visiittiä etenkin, palaa mieleen linnan ritarikierroksen yksi hauskimmista hetkistä, kun hovirouva kertoi kuninkaan omasta pyllynpyyhkijästä. Sitä siinä vaimon kanssa naureskellessa todettiin toimittavamme samaista ammattia ja vieläpä ilolla.

Kuninkaan pylly ja Turun kaveri Hemmo!