”Ensin se on selällään,
sitten mahallaan,
eikä osaa vielä tehdä
kiusaa tahallaan.
Sitten menee nelinkontin,
nousee jaloilleen.
Sen jälkeen asunnossa ei
jää mikään aloilleen.”
Tämän Jukka Itkosen Kehitysopillisen runon, kokoelmasta Keinuhevosen kengittäjä – Runoja vauvakotiin (2013) allekirjoitan
varauksetta. Kun jäin kuluvan vuoden tammikuussa kotiin, poika konttaili ja
nousi tukea vasten seisomaan. Helmikuussa lähdettiin sitten jo kävelemään ja
siitä asti onkin menty ja pistetty asuntoa omalla ainutlaatuisella tavallaan,
aloilleen. Kevättalvella kirjoittelin lukemisesta ja sen haasteista. Palaan
aiheeseen nyt uudemman kerran, mutta tällä kertaa tarkoituksenani on raapustella
jotakin runoudesta ja keskittyä, perheessämme lasten myötä kuuluviin
nousseisiin, lasten runoihin. Toki rajanveto lasten ja ”aikuisten” runouteen on
häilyvä ja paikoin turha. Monen lasten runoksi mielletyn tekstin voi lukea ja
tulkita usealla tavalla (niin kuin runoutta ja lyriikkaa ylipäätään) ja runot
itsessään ovat usein moniulotteisia ja tasoisia ja parhaimmillaan resonoivat
ajassa vapaasti, jäykkiä merkityksiä kaihtaen. Näin runot voidaan yhtä lailla
jättää lokeroimatta lasten tai aikuisten runoudeksi ja puhua yleisellä tasolla
yksinkertaisesti vain runoudesta. Vai miten tämä pitäisi tulkita:
”Siisti täytyy aina olla!
sanoi kissa hietikolla –
raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.”
Lauri Viidan Moraali – klassikkorunon voi löytää yhtä hyvin Pikku Pegasoksesta kuin jostain Tämän
runon tahtoisin kuulla – ”aikuis”antologiasta. Kirsi Kunnas on pohdiskelut
aikuisille ja lapsille kirjoittamisen eroja tähän tapaan: ”Aikuisille voi
joskus kirjoittaa pinnallisesti ja yksioikoisesti - lapsille ei koskaan".
Esikoisen myötä kirjahyllyymme alkoi ilmestyä
sekä itse ostettuna että lahjaksi saatuna, monenlaista lastenkirjaa. Näiden
kirjojen joukosta löytyi myös runo- ja lorukirjoja, joita meillä oli tapana,
varsinkin nukkumaan mennessä pojalle lukea. Odotan jo hivenen malttamattomana
aikaa, kun tämä pienempi ihminen saapuu siihen ikään, että hänelle voi lukea
iltaisin ennen nukkumaan menoa niin, että hän kuuntelee. Toki lukea voi aina, mutta kaveri ei ihan vielä
ole siinä niin sanotussa kuunteluiässä. ”Ai, että mä makaan nyt tässä ja sä luet
mulle jotain runoja”. Runoilla ja loruilla aloittelimme muutamia vuosia
takaperin esikoisen kanssa, joten luontevasti samoin konstein nuorimmankin
kohdalla haluamme toimia. Lasten runoudesta rohkenen suositella esimerkiksi seuraavia meidän kodissa enemmän ja vähemmän luettuja sanataiteilijoita, kuten Kirsi Kunnasta, Aale Tynniä, Ilpo Tiihosta, Juice Leskistä, Kaarina
Helakisaa ja jo edellä lainattu Jukka Itkosta. Itkosta myös alla runossa Pizzanpaistajan miete:
"Maailma puskee eteenpäin,
ja yksi totuus jää,
vatsa ohjaa aika lailla
ihmiselämää." (Astronautin rusinapulla, 2013)
Kirsi Kunnas on elävä legenda ja hänen runot
lienevät monissa lapsiperheissä tuttua lukemistoa. Tiitiäisen satupuu (1956) löytyi puolisoni vanhempien kodista, kun
esikoisen synnyttyä tuore isoäiti etsi lapsiensa lapsuudesta säilyneitä leluja
ja kirjoja. Pojalle tutuimmaksi tulleet Kunnaksen runot löytyvät meillä
puhkiluetusta Tiitiäisen runolelusta
(2002). Etenkin Hikkori tikkori toikki, Hoppeli hopp ja
seuraavaksi lainaamani Jänöjussi Puputti ovat
runoja/loruja joita pojan kanssa olemme paljon hokeneet ja loruilleet.
"Jänöjussi Puputti
juu juu juputti,
suu supussa suputti,
korvat hupussa huputti,
silmät ristissä ripitti
ja
pakoon juosta kipitti!"
Kaarina Helakisan toimittamaa Pikku Pegasosta (1980) on luettu esikoiselle myös ja samaa kokoelmaa luettiin aikanaan myös pojan äidin lapsuudenkodissa. Tarkoitus on jatkaa perinnettä myös tälle nuorimmalle. Pikku Pegasoksen lukemisen päätin usein, kun se muutama vuosi sitten kuului pojan nukutusrituaaleihin, seuraavaan Aale Tynnin runoon Unikeinu:
"Keinuun nukkumaan
lapsi lasketaan,
keinu pannaan unipuuhun,
oksan haarukkaan.
Maan akselista suoraan kasvaa ylös unipuu,
kuin verkko yli avaruuden latva ojentuu,
nojata kaikkiin tähtiin voi se oksin tuhansin.
Pelotta uni keinuu – keinu, lapsi, sinäkin."
Pojan suosikiksi Pikku Pegasoksesta vakiintui, jo hänen äidillensäkin luettu Ilpo Tiihosen runo Hiihtojuustoa
syönyt lehmä tuli hieman levottomaksi:
"Voi piimä ja pötsi ja pöläys,
sattuipa melkoinen möläys:
minä olin lehmänä viitisen vuotta
ja nyt olen aivan muu.
Hulluna ammun syyttä ja suotta
kun olen aivan muu!
Voi tisseli tis ja lehmän lanta,
järki on jäässä kuin Vilusen Manta
ja minä olen päästäni muuu!"
Hannele Huovin runot ovat tulleet molemmille
pojille tutuiksi Soili Perkiön sävellysten kautta. Karvakorvan laulupurkki ja Vauvan
vaaka –levyt ovat ne kenties eniten kotonamme soineet lastenlevyt. Näytepalana yksi soitetuimmista ja lapsille, vanhempien monesti väsyneellä äänellä, tulkitsema Vauvan vaa'an avausraita:
"Hiiri mittaa maailmaa männynneulasella
hiiri mittaa maailmaa männynneulasella,
heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii, mittailee
järkeänsä käyttää
isolta maailma näyttää."
Moni runo ja loru lienee löytänyt uutta yleisöä musiikin kautta. Kaarina Helakisan Magdaleena, P. Mustapään eli Martti Haavion Laulu nukkumatista (Sininen uni) ja Aleksis Kiven Laulu Oravasta ovat muutamia esimerkkejä sävelletyistä ja klassikon aseman saavuttaneista teksteistä, jonka moni mieltää kenties enemmän lauluksi kuin runoksi.
Pelkästään ulkomaiseen lasten runouteen keskittyvä teos, joka hyllystämme löytyy on upea Kirsi Kunnaksen kääntämä ja riimittelemä Kuka on nähnyt tuulen? Runoja ja satuja maailmalta (2010) - kokoelma. Seuraavan kuvan Jakki teki muutama vuosi takaperin poikaamme vaikutuksen.
Georges Duplaixin runoja Kunnaksen toimittamasta kokoelmassa löytyy useita. Myös seuraavaa Sarvikuono runoa on pojalle tullut lausuttua:
"Sarvikuono tahtoi autolla ajaa.
Näet harvoin näin villiä kaasuttajaa:
Hän torvella soitti
ja ohjatakin koitti,
kello kymmeneltä jo kyseli korjauspajaa."
"Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljakseen:
”No nyt se on elämässä".
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.
Isä sanoi:”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.”
Sinä olit se ihme tietysti
- vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
”Sill´ on ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
”Sen varpaat on puolukan raakileet.”
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”,
me puhuimme toisillemme."
"Hiiri mittaa maailmaa männynneulasella
hiiri mittaa maailmaa männynneulasella,
heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii, mittailee
järkeänsä käyttää
isolta maailma näyttää."
Moni runo ja loru lienee löytänyt uutta yleisöä musiikin kautta. Kaarina Helakisan Magdaleena, P. Mustapään eli Martti Haavion Laulu nukkumatista (Sininen uni) ja Aleksis Kiven Laulu Oravasta ovat muutamia esimerkkejä sävelletyistä ja klassikon aseman saavuttaneista teksteistä, jonka moni mieltää kenties enemmän lauluksi kuin runoksi.
Pikku kakkosen syksyn ohjelmiston uutukainen
Runoja ja rusinoita tarjoaa lasten ohjelmia katsovalle yleisölle runoutta mainiolla tavalla. Ohjelmassa kaksi näyttelijää lausuvat/puhuvat kuuden eri runoilijan tuotantoa erilaisissa
ammateissa. Esimerkiksi jakso jossa kaksi kalastajaa vierailevat Korkeasaaressa, aiheutti
vanhemmassa pojassa lievää huvittuneisuutta. Sitä saattoi tarjota myös Ilpo
Tiihosen Korkkis runon sisältö:
"Miten paljon saarta ja rantaa,
miten monia haisuja!
Suurten äänet kauaksi kantaa,
pienet päästelee vaisuja.
Miten paljon lantaa ja sontaa,
miten kirjavaa sakkia!
Hajutonta ei ole montaa –
kaikki osaavat kakkia.
Ne kilipukkien papanasarjat...
ja karhu hurjimus tykittää!
ja muka happamat pihlajanmarjat
kettua kykittää!
Ja vellipäivänä tautien laukka
iskee hiipivään ilvekseen,
ja hirvi pieree, ja tuulihaukka
luulee pöllyä pilvekseen....
Oi, miten paljon sontaa ja lantaa
miten kirjavaa haisua!
Äänet kauas merelle kantaa,
kuuluu tiukkaa ja vaisua… " (Ei-Kaj Plums, hyppyjä Helsinkiin, 1989)
kuuluu tiukkaa ja vaisua… " (Ei-Kaj Plums, hyppyjä Helsinkiin, 1989)
Pelkästään ulkomaiseen lasten runouteen keskittyvä teos, joka hyllystämme löytyy on upea Kirsi Kunnaksen kääntämä ja riimittelemä Kuka on nähnyt tuulen? Runoja ja satuja maailmalta (2010) - kokoelma. Seuraavan kuvan Jakki teki muutama vuosi takaperin poikaamme vaikutuksen.
"Sarvikuono tahtoi autolla ajaa.
Näet harvoin näin villiä kaasuttajaa:
Hän torvella soitti
ja ohjatakin koitti,
kello kymmeneltä jo kyseli korjauspajaa."
Kuka on nähnyt tuulen - kokoelman
runojen ja satujen vaikuttavuus perustuu vahvasti myös kirjan hienoon
kuvitukseen, jota on ollut laatimassa Riikka Jäntti, Anne Vasko ja Pia
Westerholm.
Lasten runous on parhaimmillaan sekä
lapsia että aikuisia hymyilyttävä, kummastuttava ja ilahduttava kirjallisuuden
muoto. Onnistuneimmillaan se tarjoaa ihmettelyä, sanojen taikaa ja myös
kosketuspintaa vakavienkin aiheiden käsittelyyn. Kaarina Helakisa toteaa
toimittamansa Suomen Lasten runotar (1994) - kokoelman esipuheessa, että ei ole olemassa "väärän ikäistä
eikä vääränlaista lasta lukemaan taikka kuuntelemaan runoja". Siispä
kannustankin kaikkia lukemaan lapsilleen, toisilleen tai ihan vaikka vaan
itselleen, runoja! Annetaan Kaarina Helakisan päättää tämä lyhyt
kurkistukseni lasten runouteen hänen, omasta mielestäni vaikuttavalla,
runollaan Iltalaulu Riikalle, joka löytyy mm. Suomen Lasten runottaresta.
"Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljakseen:
”No nyt se on elämässä".
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.
Isä sanoi:”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.”
Sinä olit se ihme tietysti
- vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
”Sill´ on ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
”Sen varpaat on puolukan raakileet.”
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”,
me puhuimme toisillemme."
Toinen näytepala Ilpo Tiihosen runokoelmasta Ei-Kaj Plumps, hyppyjä Helsinkiin. |
Jukka Itkosen kynästä. |
4 kommenttia:
Hyvä kirjoitus! :) Runot on kyllä mukavaa luettavaa. Meillä nykyään lapsille luetaan enemmän ihan satukirjoja, mutta pienempänä ei muuta luettukaan kuin loruja. Ja tykkään kyllä ihan itsekin aikani kuluksi runoja lueskella.
Kiitos kommentista! Oma harras toive on, että lapset innostuisivat runoudesta jo lapsuudessa niin, että se innostus kantaisi myös aikuisuuteen. Tietenkin ylipäänsä kiinnostus lukemiseen näinä älyvempaimien aikoina, olisi mahtavaa saada juurtumaan yhdeksi lapsien maailman tärkeistä rakennuspalikoista :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Kiitos ihastuttavasta runohetkestä. Olit koonnut tähän sykäyttävän pikkupätkän meidänkin lasten lempirunoja.
Kiitos kommentista, mukava kuulla! Iloa ja valoa loppuvuoteen!
Lähetä kommentti