lauantai 1. lokakuuta 2016

Mitä jos isi lukisi sulle vähän runoja? - Kurkistus lasten runouteen.

”Ensin se on selällään,
sitten mahallaan,
eikä osaa vielä tehdä
kiusaa tahallaan.

Sitten menee nelinkontin,
nousee jaloilleen.

Sen jälkeen asunnossa ei
jää mikään aloilleen.”

Tämän Jukka Itkosen Kehitysopillisen runon, kokoelmasta Keinuhevosen kengittäjä – Runoja vauvakotiin (2013) allekirjoitan varauksetta. Kun jäin kuluvan vuoden tammikuussa kotiin, poika konttaili ja nousi tukea vasten seisomaan. Helmikuussa lähdettiin sitten jo kävelemään ja siitä asti onkin menty ja pistetty asuntoa omalla ainutlaatuisella tavallaan, aloilleen. Kevättalvella kirjoittelin lukemisesta ja sen haasteista. Palaan aiheeseen nyt uudemman kerran, mutta tällä kertaa tarkoituksenani on raapustella jotakin runoudesta ja keskittyä, perheessämme lasten myötä kuuluviin nousseisiin, lasten runoihin. Toki rajanveto lasten ja ”aikuisten” runouteen on häilyvä ja paikoin turha. Monen lasten runoksi mielletyn tekstin voi lukea ja tulkita usealla tavalla (niin kuin runoutta ja lyriikkaa ylipäätään) ja runot itsessään ovat usein moniulotteisia ja tasoisia ja parhaimmillaan resonoivat ajassa vapaasti, jäykkiä merkityksiä kaihtaen. Näin runot voidaan yhtä lailla jättää lokeroimatta lasten tai aikuisten runoudeksi ja puhua yleisellä tasolla yksinkertaisesti vain runoudesta. Vai miten tämä pitäisi tulkita:

”Siisti täytyy aina olla!
sanoi kissa hietikolla –
raapi päälle tarpeenteon
pienen, sievän santakeon.”

Lauri Viidan Moraali – klassikkorunon voi löytää yhtä hyvin Pikku Pegasoksesta kuin jostain Tämän runon tahtoisin kuulla – ”aikuis”antologiasta. Kirsi Kunnas on pohdiskelut aikuisille ja lapsille kirjoittamisen eroja tähän tapaan: ”Aikuisille voi joskus kirjoittaa pinnallisesti ja yksioikoisesti - lapsille ei koskaan".


Esikoisen myötä kirjahyllyymme alkoi ilmestyä sekä itse ostettuna että lahjaksi saatuna, monenlaista lastenkirjaa. Näiden kirjojen joukosta löytyi myös runo- ja lorukirjoja, joita meillä oli tapana, varsinkin nukkumaan mennessä pojalle lukea. Odotan jo hivenen malttamattomana aikaa, kun tämä pienempi ihminen saapuu siihen ikään, että hänelle voi lukea iltaisin ennen nukkumaan menoa niin, että hän kuuntelee. Toki lukea voi aina, mutta kaveri ei ihan vielä ole siinä niin sanotussa kuunteluiässä. ”Ai, että mä makaan nyt tässä ja sä luet mulle jotain runoja”. Runoilla ja loruilla aloittelimme muutamia vuosia takaperin esikoisen kanssa, joten luontevasti samoin konstein nuorimmankin kohdalla haluamme toimia. Lasten runoudesta rohkenen suositella esimerkiksi seuraavia meidän kodissa enemmän ja vähemmän luettuja sanataiteilijoita, kuten Kirsi Kunnasta, Aale Tynniä, Ilpo Tiihosta, Juice Leskistä, Kaarina Helakisaa ja jo edellä lainattu Jukka Itkosta. Itkosta myös alla runossa Pizzanpaistajan miete:

"Maailma puskee eteenpäin,
ja yksi totuus jää,

vatsa ohjaa aika lailla
ihmiselämää."  (Astronautin rusinapulla, 2013)
  
Kirsi Kunnas on elävä legenda ja hänen runot lienevät monissa lapsiperheissä tuttua lukemistoa. Tiitiäisen satupuu (1956) löytyi puolisoni vanhempien kodista, kun esikoisen synnyttyä tuore isoäiti etsi lapsiensa lapsuudesta säilyneitä leluja ja kirjoja. Pojalle tutuimmaksi tulleet Kunnaksen runot löytyvät meillä puhkiluetusta Tiitiäisen runolelusta (2002). Etenkin Hikkori tikkori toikki, Hoppeli hopp ja seuraavaksi lainaamani Jänöjussi Puputti ovat runoja/loruja joita pojan kanssa olemme paljon hokeneet ja loruilleet.

"Jänöjussi Puputti
juu juu juputti,
suu supussa suputti,
korvat hupussa huputti,
silmät ristissä ripitti
     ja pakoon juosta kipitti!"

Tiitiäisen runolelun kuvitusta.

Kaarina Helakisan toimittamaa Pikku Pegasosta (1980) on luettu esikoiselle myös ja samaa kokoelmaa luettiin aikanaan myös pojan äidin lapsuudenkodissa. Tarkoitus on jatkaa perinnettä myös tälle nuorimmalle. Pikku Pegasoksen lukemisen päätin usein, kun se muutama vuosi sitten kuului pojan nukutusrituaaleihin, seuraavaan Aale Tynnin runoon Unikeinu:

"Keinuun nukkumaan
lapsi lasketaan,
keinu pannaan unipuuhun,
oksan haarukkaan.

Maan akselista suoraan kasvaa ylös unipuu,
kuin verkko yli avaruuden latva ojentuu,
nojata kaikkiin tähtiin voi se oksin tuhansin.
Pelotta uni keinuu – keinu, lapsi, sinäkin."

Pojan suosikiksi Pikku Pegasoksesta vakiintui, jo hänen äidillensäkin luettu Ilpo Tiihosen runo Hiihtojuustoa syönyt lehmä tuli hieman levottomaksi:

"Voi piimä ja pötsi ja pöläys,
sattuipa melkoinen möläys:
minä olin lehmänä viitisen vuotta
ja nyt olen aivan muu.
Hulluna ammun syyttä ja suotta
kun olen aivan muu!
Voi tisseli tis ja lehmän lanta,
järki on jäässä kuin Vilusen Manta
ja minä olen päästäni muuu!"

Hannele Huovin runot ovat tulleet molemmille pojille tutuiksi Soili Perkiön sävellysten kautta. Karvakorvan laulupurkki ja Vauvan vaaka –levyt ovat ne kenties eniten kotonamme soineet lastenlevyt. Näytepalana yksi soitetuimmista ja lapsille, vanhempien monesti väsyneellä äänellä, tulkitsema Vauvan vaa'an avausraita:

"Hiiri mittaa maailmaa männynneulasella
hiiri mittaa maailmaa männynneulasella,
heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii, mittailee
järkeänsä käyttää
isolta maailma näyttää."

Moni runo ja loru lienee löytänyt uutta yleisöä musiikin kautta. Kaarina Helakisan Magdaleena, P. Mustapään eli Martti Haavion Laulu nukkumatista (Sininen uni) ja Aleksis Kiven Laulu Oravasta ovat muutamia esimerkkejä sävelletyistä ja klassikon aseman saavuttaneista teksteistä, jonka moni mieltää kenties enemmän lauluksi kuin runoksi.


Pikku kakkosen syksyn ohjelmiston uutukainen Runoja ja rusinoita tarjoaa lasten ohjelmia katsovalle yleisölle runoutta mainiolla tavalla. Ohjelmassa kaksi näyttelijää lausuvat/puhuvat kuuden eri runoilijan tuotantoa erilaisissa ammateissa. Esimerkiksi jakso jossa kaksi kalastajaa vierailevat Korkeasaaressa, aiheutti vanhemmassa pojassa lievää huvittuneisuutta. Sitä saattoi tarjota myös Ilpo Tiihosen Korkkis runon sisältö:

"Miten paljon saarta ja rantaa,
miten monia haisuja!
Suurten äänet kauaksi kantaa,
pienet päästelee vaisuja.

Miten paljon lantaa ja sontaa,
miten kirjavaa sakkia!
Hajutonta ei ole montaa –
kaikki osaavat kakkia.

Ne kilipukkien papanasarjat...
     ja karhu hurjimus tykittää!
ja muka happamat pihlajanmarjat
     kettua kykittää!
Ja vellipäivänä tautien laukka
     iskee hiipivään ilvekseen,
ja hirvi pieree, ja tuulihaukka
     luulee pöllyä pilvekseen....

Oi, miten paljon sontaa ja lantaa
miten kirjavaa haisua!
Äänet kauas merelle kantaa,
kuuluu tiukkaa ja vaisua… " (Ei-Kaj Plums, hyppyjä Helsinkiin, 1989)


Pelkästään ulkomaiseen lasten runouteen keskittyvä teos, joka hyllystämme löytyy on upea Kirsi Kunnaksen kääntämä ja riimittelemä Kuka on nähnyt tuulen? Runoja ja satuja maailmalta (2010) - kokoelma. Seuraavan kuvan Jakki teki muutama vuosi takaperin poikaamme vaikutuksen.



Georges Duplaixin runoja Kunnaksen toimittamasta kokoelmassa löytyy useita. Myös seuraavaa Sarvikuono runoa on pojalle tullut lausuttua:

"Sarvikuono tahtoi autolla ajaa.
Näet harvoin näin villiä kaasuttajaa:
   Hän torvella soitti
   ja ohjatakin koitti,
kello kymmeneltä jo kyseli korjauspajaa."

Kuka on nähnyt tuulen - kokoelman runojen ja satujen vaikuttavuus perustuu vahvasti myös kirjan hienoon kuvitukseen, jota on ollut laatimassa Riikka Jäntti, Anne Vasko ja Pia Westerholm. 


Lasten runous on parhaimmillaan sekä lapsia että aikuisia hymyilyttävä, kummastuttava ja ilahduttava kirjallisuuden muoto. Onnistuneimmillaan se tarjoaa ihmettelyä, sanojen taikaa ja myös kosketuspintaa vakavienkin aiheiden käsittelyyn. Kaarina Helakisa toteaa toimittamansa Suomen Lasten runotar (1994) - kokoelman esipuheessa, että ei ole olemassa "väärän ikäistä eikä vääränlaista lasta lukemaan taikka kuuntelemaan runoja". Siispä kannustankin kaikkia lukemaan lapsilleen, toisilleen tai ihan vaikka vaan itselleen, runoja! Annetaan Kaarina Helakisan päättää tämä lyhyt kurkistukseni lasten runouteen hänen, omasta mielestäni vaikuttavalla, runollaan Iltalaulu Riikalle, joka löytyy mm. Suomen Lasten runottaresta.

"Me isäsi kanssa seisottiin 
käsi kädessä tässä 
ja juteltiin ihan hiljakseen: 
”No nyt se on elämässä". 

Sinä olit ihan pikkuinen 
ehkä viikon vanha vasta. 
Minä sanoin: Pilvi kukkasten 
kai ympäröi tätä lasta, 

ja perhoset, lintuset untuvapäät 
tuntuu lentävän korin yllä. 
Isä sanoi:”Näkyjäkös sinä näät?” 
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.” 

Sinä olit se ihme tietysti 
- vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi. 
Minä ilosta nauroin ja itkin. 

”Sill´ on ripsissä tähden säkenet”, 
isäs naurahti ja keksi: 
”Sen varpaat on puolukan raakileet.” 
Ja hän puki sinut puhtoiseksi. 

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen. 
Löi kolmisin sydämemme. 
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”, 
me puhuimme toisillemme."

Toinen näytepala Ilpo Tiihosen runokoelmasta
Ei-Kaj Plumps, hyppyjä Helsinkiin.

Jukka Itkosen kynästä.











4 kommenttia:

Anna Arkipäiväkirja kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! :) Runot on kyllä mukavaa luettavaa. Meillä nykyään lapsille luetaan enemmän ihan satukirjoja, mutta pienempänä ei muuta luettukaan kuin loruja. Ja tykkään kyllä ihan itsekin aikani kuluksi runoja lueskella.

juhaniteräs kirjoitti...

Kiitos kommentista! Oma harras toive on, että lapset innostuisivat runoudesta jo lapsuudessa niin, että se innostus kantaisi myös aikuisuuteen. Tietenkin ylipäänsä kiinnostus lukemiseen näinä älyvempaimien aikoina, olisi mahtavaa saada juurtumaan yhdeksi lapsien maailman tärkeistä rakennuspalikoista :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihastuttavasta runohetkestä. Olit koonnut tähän sykäyttävän pikkupätkän meidänkin lasten lempirunoja.

juhaniteräs kirjoitti...

Kiitos kommentista, mukava kuulla! Iloa ja valoa loppuvuoteen!