Jari Tervo
laskeskeli Kallellaan (2000) isän päiväkirjassaan, että vaihtoi sadannen vaippansa Kallelle, kun tämä täytti
26 päivää. Tervo kehuskeli vaihtavansa Kallen, noin viidestä päivässä käyttämästä
vaipasta, neljä. Tuhannennen vaippansa hän arvioi vaihtavansa vajaan 8
kuukauden kuluttua, kun poika olisi noin 9 kuukauden ikäinen. Silloin
kirjailija rohkenisi kutsua itseään veteraaniksi. Hän kokee ylpeyttä - sata
vaippaa, mutta kunniakirjaa tai aariaa hän ei edellytä ja arvioi elämässään pääsevänsä
noin 3000 vaipanvaihtokertaan. Olivatkohan Kallen käyttämät tarpeiden
vastaanottosuojat kestovaippoja?
Lapsi on
puolentoista vuoden ikään mennessä elellyt suurin piirtein 550 päivää. Jos
keskiarvoksi lasketaan (tämä voi olla rohkeasti alakanttiin, tai toisinpäin) 8
käytettyä vaippaa per päivä, on lapsemme kuormittanut palloamme 4400 vaipan
verran. Hävettääkö kysyvät ja vastaan, että aivan törkeästi. Häpeää ei
juurikaan auta lievittämään se, että tuosta 8:sta vaipasta arviolta kolme on
kestoa, jolloin ”vain” 2750 vaippaa on kärrätty meidän taloudesta Ämmässuon
tunkiolle käryämään ja syytämään oma metaaniannoksensa ilmakehään. Seuraava
lainaus itkettää. ”Suomessa syntyy vuosittain n. 55 500 lasta. Jos jokainen
kuluttaa 5000 vaippaa noin 30 kk kestävän vaippaiän aikana, on yhden ikäluokan
vaippaiän materiaalipanos 117 160 500 kg. Vuotta kohden materiaalipanos tältä
ikäluokalta on 46 864 200 kg. Kaatopaikalle vaippajätettä päätyy pelkästään pääkaupunkiseudulla
lähes 2 000 tonnia vuodessa.”*
Pitääkö näitä
miettiä?
SATASEITSEMÄNTOISTAMILJOONAASATAKUUSIKYMMENTÄTUHATTAVIISISATAA
VAIPPAA! Ja tämä on yksi vuosikerta. Eikä sen vaipan ekologinen selkäreppu,
vaikka niitä luontoa vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja on olemassa, ihan kevyt
ole. Meidän sälli painaa kymmenisen kiloa ja on paskantanut lähemmäs kolmisen
tuhatta vaippaa silmiltämme piiloon. Mutta ei omaltatunnolta. Edellinen lainaus
on vuosien takaa. On arvioitu, että tällä hetkellä pääkaupunkiseudulta
rahdataan kaatopaikalle vuosittain noin 5200 tonnia vaippajätettä. Tahti siis
vaan kiihtyy. Jos näitä haluaa miettiä, tässä yksi mukava aihe puntaroitavaksi:
"Vaippamuovin maatumiseen tarvitaan satoja vuosia."**
Yksi on monta. |
Pidin viikon verran kirjaa pojan vaippojen käytöstä ja seitsemän päivän aikana poika käytti 42 vaippaa. Tästä määrästä 14 oli kestovaippaa, eli tarkalleen kolmannes. Potolla ollaan yritetty istuskella nyt tosissaan ja jotain sinne on myös jäbästä siirtynyt. Pahasti on kuitenkin hommat vielä oppimisasteella ja mieluummin pottuun laitetaan omat kädet, leluja tai kuten loogista on, revitään vessapaperirullasta siivuja ja laitetaan ne sinne, sillä näinhän muutkin tekevät. Olen yrittänyt varovasti kertoa pojalle, että jos haluaa laittaa paperia pottaan, niin pitää kenties osata itse pyyhkiä perävenarinsa ja sinä kuule vasta opettelet tekemään sinne tarpeita. Poika vastaa, että "akka, issa".
Vaipat ovat vain yksi, tosin melko mittava osa, lastenhoidon
luontoa kuormittavaa taakkaa. Paljon voi kuitenkin tehdä, pienentääkseen tätä
lapsivuosien, näkyvää sekä näkymätöntä jätekuormaa. Mistä lapsille vaatteet?
Mistä ruoka? Melko keskeiset ympäristöä kuormittavat tekijät liittyvät siihen
mitä lapsen suuhun laitetaan, mihin hän saa tämän suutuoteen sitten jossain
vaiheessa ulostuttaa, sekä mitä tämän kaverin päälle puetaan. Toki monia
muitakin tekijöitä on, kuten millä lasta liikutetaan, millä lapsen koti lämmitetään,
millä vaatteet pestään, miten ruoka tehdään jne.
Välillä hirvitti niiden tyhjien lasipurkkien määrä, mitä
kaappeihimme kertyi. Kuinka paljon vettä ja energiaa on tarvittu niiden
tekemiseen. Jo se, että kierrätetty lasi kuljetetaan Suomesta Englantiin, jossa
sille luodaan uusi elämä, sillä Suomessa ei HSY:n mukaan ole enää
lasipakkauksia valmistavaa teollisuutta. Suomessa kiertoon laitetusta lasista
tehdään muun muassa lasivillaa. Toki pilttipurkkien määrä on kaapeissamme viime
kuukausina vähentynyt, kun poika on alkanut syömään sitä mitä muu perhe. Usein
kuitenkin vielä alkuvuodesta omaa jaksamistaan tukemaan, sillä näin sitä usein
esimerkiksi kertakäyttövaippojen ja lasipurkkiruokien käyttöä tulee itselleen
perusteltua, tuli lapselle annettua purkkiruokaa itse tehdyn sijasta.
Pilttipurkkien käyttö ei kuitenkaan ole ekologisen jalanjäljen mittarein lähelläkään
niin suuri luontoa kuormittava tekijä, kuin vaippojen käyttö. Lasi sentään
kiertää, kertakäyttö vaippa aika paljon vähemmän. Jos lapsi käyttää arviolta
noin 30 vaippakuukauden aikana pelkästään kertakäyttövaippoja on tuloksena lähes
puolentoista tonnin jätekuorma.**
Lapsi on tietenkin täysin
syytön tälle kohtuuttomalle kulutukselle. Lapsi ottaa vanhempiensa arvomaailman
ja valinnat vastaan nurisematta. Tai ainakin tuollainen puolitoistavuotias.
Lapsen ekologinen jalanjälki ei ole lapsen, vaan vanhemman. Lapsiperheessä tämä
jälki on meillä täällä Suomessa aivan helvetin iso.
Ja kyllä, minun mielestäni näitä pitää miettiä. En itse toimi lähimainkaan
ympäristöystävällisesti lastenhoidon kimurantissa maailmassa, mutta jotain ja
nyt nimenomaan se virke mikä tähän kohtaan kuuluu upottaa, oman jaksamisen
rajoissa, yritän tehdä. Muutama kesto kertakäyttövaippojen oheen, kierrätettyjä
vaatteita, joiden hommaamisen hoitaa, tämä on ilo ja onni, puolisoni ja ruokaa
jonka ekologinen selkäreppu*** on kohtuullinen. Näistä ei tarvitse tehdä suurta
ponnistusta, eivätkä nämä tarvitse taakseen paksua lompakkoa. Esimerkiksi tästä
käy se, että kestovaippoja käyttämällä on arvioitu säästävän jopa 1800 euroa.**
Nämä ovat valintoja ja itse koen valitsevani jatkuvasti liian vähän ja
turvautuvani siihen helppoon vaihtoehtoon. Saavutetuista eduista ei halua
luopua. Paskan marjat. Näissä yltäkylläisyyden pidoissa rotkon reuna lähestyy
sitä vauhtia, että niistä on kohta haluttava.
Näitä pohtiessa tuli mieleen Jarkko Laineen tekstittämä, Mauri
Anteron säveltämä ja Rauli Badding Somerjoen tulkitsema ikoninen Hymyile Miss Universum. Sitä voi kukin tahollaan kuunnella ja vaikka laulella
yhdessä lasten kanssa.
”Pitäis nopsaa laulaa
rastaan, jos se meinaa ehtiä”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti