"Mua sattuu ehkä joka paikkaan" - Koti-isän mietteitä uuden maailman aattona.

Kun puolisoni kertoi viikko takaperin keskiviikkona herättyämme katsoneensa, että Trump on johdossa, tuntui vanhemman poikamme sanomisia lainaten, että ”mua sattuu ehkä joka paikkaan”! Pojan sanomisien tausta oli kovin toinen, kuin ne mistä nousivat isän tuon hetkiset tuntemukset. Liekö pelkoa. Käsittämättömyyden, epätodellisuuden, huolen ja surun tunteita. Tässä viikon aikana on asiaa tullut pohdittua käytännössä jatkuvasti. Luettuani ja keskusteltuani (esimerkiksi erään Suomessa asuvan yhdysvaltalaisen kanssa) asiasta, on tuntemukset edelleen varsin hämmentyneet.

Maailmassa on virhe lauloi YUP:n Jarkko Martikainen taannoin ja optimistisesti, sillä maailmassa on helvetin monta virhettä. Maailmassa on myös niin monta epäreiluuden, kohtuuttomuuden ja ymmärtämättömyyden säiettä, että jos sitä alituiseen miettii pakenee taju ja järki. Niitä virheitä nekin. Näinä uuden maailman, joksi HS:n toimittaja Heikki Aittokoski, Trumpin valinnan jälkeistä maailmaa sunnuntain kolumnissaan kuvasi, ensimmäisinä päivinä huolen tunteeni, jos niille pitäisi keksiä yhteinen nimittäjä, on ehkä kulminoitunut huoleen siitä minkälainen on tulevaisuus sillä planeetalla johon lapseni varttuvat. Jos maailman johtavimman suurvallan, ainokaisen supervallan, ruorissa on rasisti, sovinisti, fasisti ja ilmastonmuutoksen kieltäjä hänen tekemisillään ja valinnoillaan voi pessimistisimmillään ajateltuna olla valtavan suuri vaikutus maailmaan, jossa lapsemme kasvavat lapsista nuoriksi ja pullahtavat lopulta, jos hyvin käy, aikuisiksi. Sanoista tekoihin on usein pitkä matka, mutta kyllä se, että maailman toiseksi suurimmista kasvihuonepäästöistä vastuussa olevan maan presidentti, haluaa ensi töikseen irrottaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, nostaa esiin apokalyptisia näkyjä maailmasta johon olemme matkalla.

Uuden 9/11 (11/9) jälkeinen maailma on joka tapauksessa toisenlaisista lähtökohdista ponnistava kuin, jos valtaan olisi valittu Amerikan Yhdysvaltojen ensimmäinen naispresidentti. Minulle riittää tässä yhteydessä perusteluksi kaksi asiaa: presidenttinä olisi ollut nainen, joka ei ole ilmastonmuutos skeptikko. Puolisoni kertoi hänen koulussaan erään oppilaan kysyneen, että tuleeko nyt kolmas maailmansota? Niin. Jos kahden suurimman ydinasevallan ydinaseiden laukaisukoodit ovat Putin ja Trump nimisillä henkilöillä, kaikenlaista voi tulla mieleen. Tämä ei ole kuitenkaan peloistani se keskeisin, vaikka niin kauan kuin sellaisia asioita kuin ydinaseet on olemassa, aina on syytä olla hieman peloissaan.

Vaikka kotonaolo pienen ihmisen kanssa on sitä arjen vinhassa karusellissa pyörimistä, ei se ole irrallaan maailmasta oloa. Minua ei niin kiinnosta päivittää, kuinka joulu on kohta ovella, vaikka kulutuskulttuurista joulun yhteydessä ajattelinkin kirjoittaa. Tai miten vauvamahani on kasvanut ja ottaa siitä näytille ihan kuva. Ei myöskään tule mieleeni kirjoittaa lastemme talvivaatteista, siitä kuinka lämpimät ne nyt ovatkaan. Sanokaa naiviksi, tai niin kuin monesti ympäristöä kunnioittavalle ja sen tilasta huolestuneille sanotaan, että ”älä nyt jaksa”. Ajattelin ja haluan jaksaa. Pohjimmiltaan huoli kohdistuu lapsemme tulevaisuuteen. Jos ilmasto lämpenee 2 astetta tai sen yli, kovin toisenlaista on elämä täällä. Nyt kun Etelä-Suomeen satoi ensi lumi (ja sulaa paraikaa pois), saa helposti kuulla, että missä se ilmastonmuutos oikein on, kun luntakin tulee jo marraskuun alussa etelään? Me täällä Suomessa emme ole niitä, jotka ilmastonmuutoksesta eniten tulevat kärsimään, vaan ihmiset, jotka asuvat jo valmiiksi köyhissä maissa. Monet kehitysmaat sijaitsevat alueilla, jotka ovat erityisen haavoittuvia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Syksyn 2015 turvapaikan hakijoiden määrä oli pientä kujanjuoksua sen rinnalla, mitä ilmastopakolaisuus voi pahimpien skenaarioiden toteutuessa olla.

Isi näyttää pojan mielestä tältä.

Isänpäivänä poika antoi lahjaksi esikoulussa tekemän magneetin, johon hän oli piirtänyt kuvan isästään omien taitojensa ja mielikuviensa mukaisesti. Isänä koen tekeleen kuvaavan hyvin sitä huolestunutta ja väsynyttä, hiuksensa menettänyttä ja monia vanhemmuuteen enemmän ja vähemmän kuuluvia syyllisyyden tunteita hartioillaan kantavaa isää. Kuvaavia oli myös onnittelukortin yhteydessä eskariopettajien pitämän lyhyen isä-haastattelun vastaukset:

Mikä tekee isän onnelliseksi? "Varmaan se, että saa nukutettua pikkuveljen ihan hetkessä."

Mikä inhottaa tai ällöttää isää? "Sitä inhottaa usein se, et se ei oo saanut nukkua, kun pikkuveli on heränny tosi monta kertaa."

Kuinka pitkä isäsi on? "En mä oikein tiedä, ehkä 3cm."

Näin poika, joka osaa lukea isänsä mielenmaisemaa suht hyvin? 

Jos Trumpin valinta ei toiminut kaamosmasennuksen lievittäjänä, ei sitä tee myöskään hallituksemme toimet Talvivaaran, nykyisen Terrafamen, avoimena lompakkona. Jälleen 100 miljoonan lisärahoitus jatkuvasti tappiota tekevälle, ympäristöä kohtuuttomasti kuormittavalle kaivokselle, samaan aikaan, kun esimerkiksi koulutuksesta leikataan kohtuuttomia summia, on asia jota on äärimmäisen vaikea ymmärtää. Sipilä Terrafamen pipo päässä uutisvideossa toteamassa, että  Talvivaarassa on tapahtunut ihme, naurattaisi, jos ei itkettäisi. Ja samaan aikaan Tampereen kunnanvaltuuston kepulaiset äänestämässä eitä raitiovaunuhankkeelle, joka on tuomassa töitä Kainuuseen. Voi luoja. 

Sitten tulee luettua uutinen Pohjoismaisista päästöjen vähennyskeinoista ja mieli rauhoittuu, hiukan.

Vanhemmilla lienee jonkinasteiset välineet vaikuttaa lapsiensa tulevaisuuteen. Jos jälkikasvun työkalupakkiin saa sellaisia arvoja juurtumaan, kuten suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, empatia, ympäristön ja luonnon kunnioittaminen ja näiden voimin he ottaisivat maailmaa vastaan, niin olisihan se.

Poika lausui kirjoitukseni otsikon mukaisesti, että häntä sattuu ehkä joka paikkaan, tilanteessa, jossa pikkuveli sai ilmeisesti isoveljensä mielestä liikaa huomiota, kompuroidessaan kynnyksiin ja lyödessään holtittomuuttaan päätään mihin pöydänkulmaan milloinkin. Minäkin haluan huomiota, minäkin haluan haleja oli upotettuna rivien väliin. Niinhän me kaikki ja toivoa sopii, että jokainen haluava saisi.

Poika tietää ja vastaa eskariopettajan kysymykseen:

Mistä tiedät, että isäsi rakastaa sinua? "Varmaan siitä jos mä annan sille monta halia."