torstai 24. marraskuuta 2016

Ostaako vaiko eikö ostaa - musta perjantai vs. joulumyyjäiset

Olen viettänyt tässä eräänlaista älä osta mitään -syksyä. En siksi, että arvojeni mukaisesti vastustaisin kaikkea kuluttamista, vaan myös siksi, että hoitovapaalla tulot eivät minusta myöskään suurkuluttajaa tee. Se mitä tulee myös menee ja melko visusti niihin välttämättömiin tarpeisiin, riittäen tällöinkin ehkä ¼ kuukaudesta. Sen jälkeen on "ilo" olla rahaton. Ja mitä sitä nyt ostaisi. Kirjoja ja levyjä on hyllyt täynnä. Vaatteet ovat samoja vanhoja, kuluneita, silti käyttöön kelpaavia. Tämän ruokakunnan pitää nälättä puolisoni. Hän myös vaatettaa lapset, on päävastuussa elämisen kustannuksista. Miten ”miehinen” itsetuntoni kestää tämän? Miten nöyrtyä pyytämään kumppaniltaan rahaa, jos sitä vaikka kahvilla kävisi? Joillekin tämä voi olla kynnyskysymys. Liekö moni kaunis liitto lakastunut tästä syystä. Ei varmaan ole liioiteltua väittää, että edelleen (yhdessä tasa-arvon mallimaista) elää vahvana ajatus siitä, että miehen pitää olla omavarainen. Samaan hengenvetoon voidaan väittää, että ihan normaalina pidetään myös ajatusta siitä, että miehen pitää pystyä elättämään perheensä. Miksei myös naisen? Ja että miehet eivät jää kotiin juuri tästä syystä, naisen tienestien armoille? Raha - elämän, ilon ja auvon pyyteetön tuoja? 

Olen siitä onnellisessa asemassa, että puolisoni tulot riittävät mahdollistamaan kotonaoloni. Onnellinen myös siksi, että tuo vaimoihminen on melkoinen kirpputorihirmu. Miten moni asia onkaan saanut uuden elämän meidän taloudessa, poikien vaatekaapeissa, kirjahyllyssämme ja myös vanhempien karderoopissa. On ihan ok, että minulla ei ole niin sanotusti ylimääräistä. Elämme silti yltäkylläisesti. Meillä on varaa heittää vanhentumaan päässyttä ruokaa roskiin? Meillä on varaa tehdä tarpeemme puhtaaseen juomaveteen?! Meillä on varaa elää yli 20 asteiseksi lämmitetyssä asunnossa? Sähköä tulee seinästä. Ja kaikki nämä ovat itsestäänselvyyksiä, ”ansaittuja” etuja. Ja kun jokin elektroninen vempele tulee tiensä päähän (seuraavalla viikolla siitä kun takuu vanhentuu), menemme ja ostamme uuden. Koska korjauttaminen maksaa enemmän kuin uuden osto. Okei, emme mene ja nyt kun näin sanon pesukoneemme hajoaa huomenna. 

Kun viime syksynä olin töissä ja puoliso kotona, tulomme eivät olleet riippuvaisia minun tienesteistä. Äitiysloman tuet ovat suhteutettu siihen, miten äitiyslomalla olija on aikaisemmin tienannut. Saattoipa käydä niin, että puoliso nettosi ensimmäisten kuukausien aikana saman verran kuin minä, jollei jopa enemmänkin. Pärjättiin siis kelvosti. Ja nytkin pärjätään, sillä ihmisellä on tapana käyttää rahaa juuri niin paljon kuin sitä on. Vanhempainvapaalla ja sitä seuranneella isyysvapaalla tulot (tuet) olivat ihan käypäiset, mutta hoitovapaan alkaessa homma muuttui. Helsinkiläisenä sitä kuitenkin on hyvässä asemassa, koska kaupunki maksaa kuntalisää. Ilman tätä kyseistä etua kuukausittain tilille tipahtava osuus olisi melko heiveröinen.

Nämä kuviot on hyvä selvittää ja sisäistää sellaisen, joka pohtii kotiin jäämistä. Ja puhun nyt miehistä. Rahasta riitely kuuluu jokaiseen parisuhteeseen, oletan, mutta itsensä asettaminen sille levelille, että minulla ei nyt ole sitä rahaa ja se ei kuule haittaa yhtään mitään, on hyvä tehdä, vaikkei se helppoa olisikaan. Ihan yltä kyllin minulla kuitenkin on kaikkea. Enemmän kuin aina muistankaan. ” Isi, miksi tuo nainen istuu tuossa Alepan edessä, kun on näin kylmä?” – kysyy poika hymyilevän romanikerjäläisen lähikauppamme edessä nähdessään. Yritän siinä jotain vastata elämän epäreiluudesta ja korttien epätasaisesta jakautumisesta. Ihan hyvin voisimme ostaa kaupasta banaanin, croissantin ja suklaapatukan ja tuhlata rahoistamme euron ja antaa tuolle naiselle. Miksi emme niin tee? Valtio maksaa minulle siitä, että olen lapseni kanssa kotona. Maksaako kaikki valtiot, voisi poika kysyä ja tätä on isänkin hyvä miettiä toisinaan.

Näitä aatoksia hiipii mieleeni, kun esiin ilmaantuu mainoksia black fridaysta, tuosta maailmanlopun yhdestä tunnusmerkistä. Wikipedia tietää sanoa, uskokoon ken tahtoo, että tuona joulusesongin avajaispäivänä kauppojen avatessa ovensa aamu viideltä, yhdysvaltalaiset kuluttavat arviolta kymmeniä miljardeja dollareita. Yhdysvalloista meille tänne kaukaiseen pohjolaan levinnyt musta perjantai on huomenna (tänään) ja monen monituiset, etenkin verkkokaupat, myyvät nyt ”huippuedullisia” tuotteita. Surullinen lainaus wikipediasta on tämä: ”suurin osa alennetuista tuotteista on kulutuselektroniikkaa”. Miksi surullinen? Mietin sanaa kulutus. Miksei vain elektroniikkaa? Kestävää, toimivaa, vuosikausia iloa tuottavaa elektroniikkaa? KULUTUS. Black friday avaa siis länsimaisen kulutusjuhlakauden jota joskus jouluksikin on nimitetty. Ja tämän kuluttamisen yhteydessä ei mainonnasta nouse esiin sanaa kohtuus. Miksi pitäisi? Se on markkinataloutta. Kapitalismin kaaospyörä. Ostamme tuotteita ja ruokimme markkinataloutta. Koska me tarvitsemme ja halvalla saa. Kohtuus on hautautunut niiden tuhansien elektroniikkajätetonnien alle, jotka Euroopasta laivataan Ghanaan joka vuosi.


Haluaisin nähdä black friday –mainoksien yhteydessä, esimerkiksi tämän viikon jokaisen HS:n kanssa tippuneiden ylitsevuotavien mainosten kylkiäisenä tutkimuksen, jossa kerrottaisiin seikkaperäisesti näiden myytävien tuotteiden matkasta kuluttajan huusholliin. Siinä kerrottaisiin minkälaisissa oloissa näiden kulutuselektroniikkalaitteiden yhteydessä käytetyt metallit on louhittu. Kuka ne on louhinut. Kuinka paljon ko. henkilö on tienannut. Kerrottaisiin myös paljonko tämän laitteen koonnut henkilö on tästä työstään netonnut. Paljonko nettoaa sen ko. laitteen tuotemerkin toimitusjohtaja. Kuinka paljon on kulunut polttoaineita, kun kaikki vaiheet lasketaan mitä tuotteen kokoon panemisen yhteydessä on käytetty, liikkumiseen? Moni muitakin asioita voitaisiin kysyä. Esimerkiksi sellaista, että onko tämä tuote tehty kestämään kuinkakin kauan? Maailman tappiin? Vai seuraavaan mustaan perjantaihin.

Tarkoituksella kärjistän ja haluan kritisoida. Mustana perjantaina saatan minäkin ostaa asioita, varmaan ainakin ruokaa, käymme ehkä syömässä, lapsien äidin rahoilla. Myönnän, että eräänkin musaliikkeen nettitarjouksia saatoin äsken vilkaista. Ja vaikka totesinkin, että on ilo olla rahaton ja se on minulle juuri nyt ok, myönnän ja allekirjoitan sen, että rahan tuottamat omavaraisuuden ja vapauden tunteen ovat tärkeitä. Toivon myös, että kotona olevat äidit saavat myös ostaa, mitä haluavat, omaa arkeaan piristämään, vaikka sitten niiden miesten rahoilla. 

Huomenna (tänään) vietetään mustalle perjantaille vastavetona myös älä osta mitään -päivää, jonka tarkoituksena on haastaa meidät pohtimaan jokapäiväisiä kulutuspäätöksiämme. Yhtä suurta näkyvyyttä kuin musta perjantai ei älä osta mitään -päivä saavuta. Kohtuuden sanoma on kuitenkin tässä materiaalikeskeisessä maailmassa tärkeää. Vieno toiveeni onkin, että huomenna edes muutama sinne verkkokauppaan tai automarkettiin retkeä suunnitteleva pohtisi, että tarvitseeko todella. Mustaa perjantaita seuraa lauantai, jolloin monissa kouluissa vietetään joulumyyjäisiä. Sinne niin sankoin joukoin koulujen luokkaretkikassoja täydentämään.







Ei kommentteja: