Kotona vietetyn vuoden jälkeen, kun mennyttä vuotta
voi tarkastella pienen välimatkan takaa, huomaan nyt, että olisin mielelläni
lukenut ennen hoitovapaalle jäämistäni ohjeita, vinkkejä, neuvoja siitä
mitä kaikkea olisi hyvä huomioida, kun suunnittelee jäävänsä kotiin
lapsen/lasten kanssa. Voi olla, että tällaisia ohjeita kasvatusoppaista,
isäblogeista ja netin keskustelupalstoilta löytyikin, ehken kyllin vimmaisesti
niitä etsinyt, tai sitten vaan oletin, että kyllä minä osaan olla, olinhan
esikoisenkin kanssa aikoinaan.
En ole millään muotoa tämän alan asiantuntija, enkä valtavalla kokemuksella kyllästetty vuosikausien marinoima koti-isä, eikä tarkoituksenani ole myöskään lähteä huutelemaan ”kasvatus”-ohjeita muille vakavalla naamalla, pilkkeen ja nöyryyden loistaessa poissaolollaan. Siitä huolimatta tai juuri siksi rohkenen raapustaa vinkkejä kotiin jäämistä suunnitteleville isille.
Ne jotka lukevat blogiani nyt ensimmäistä kertaa,
kerron lyhyesti, että vietin tammikuusta 2016 tammikuuhun 2017 kotona perheemme
nuorimman lapsen kanssa. Tämä lapsi oli noin 9 kuukautta vanha kun kotiin
hänen kanssaan jäin ja kevään 2016 aikana osan viikosta kotona veljensä ja
isänsä kanssa aikaa vietti myös tuolloin 5-vuotias ja viimeistä
päiväkotivuottaan kuluttanut isoveli. Näiden vinkkien yhtenä syynä on se,
että kun lähdin tähän projektiin, luulin lähteväni kokeneena koti-isänä, sillä
olin ollut jo kerran aiemminkin kotona. Se, että vietin tuolloin vajaat 9 kuukautta kotona
esikoisen kanssa, ei kuitenkaan tehnyt minusta kokenutta, kaiken ymmärtävää ja
tiedostavaa isää ja jouduin viime vuoden aikana monta kertaa toteamaan, kuinka
noviisi sitä tässä lastenhoidon joka suuntaan kurkottavassa ja kaikkea mahdollista
maan ja taivaan väliltä tarjoavassa maailmassa olinkaan.
Seuraavat vinkit ovat
näkemyksiä erään kotona lasten kanssa aikaa viettäneen isän kokemusmaailmasta.
Jos ne tarjoavat jollekin apua, se on vaan plussaa. Vinkkien kattavuuden määrittäköön kukin itse, paljon jää varmasti sanomatta. Näin tuumin nyt, hoitovapaalta
työelämään siirtyneenä.
1. Vinkki: Luo rutiineja
Rutiinit ovat tärkeitä lapselle mutta myös vanhemmalle. Kun rutiinin, rytmin, normaalin päiväjärjestyksen, miksi sitä nyt haluaa nimittää, rikkoo jokin, voi sen palauttaminen viedä pitkänkin tovin. Pieni ihminen on herkkä muutoksille ja vanhempana sitä on huomannut sitä olevan myös itse. Kun arki pysyy tutuissa uomissaan, luo se myös kontrollin tunteen. Tunteen, että minulla on tämä homma hanskassa. Toki ne hanskat helposti hukkuvat, mutta oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että kontrollin tunne on vakiintuneempaa kun rutiinit ovat selvät. Helposti käy kuitenkin myös niin, että sitä rupeaa vetoamaan näihin rutiineihin ja sen varjolla jättää lähtemättä mihinkään. Itse käytin varmasti rutiineja ”tekosyynä” olla lähtemättä johonkin, kavereiden tai sukulaisten luo, leikkipuistoihin yms. Helposti voi käydä myös niin, että elämästä tulee pelkkää rutiinien ylläpitoa ja paras paikka niiden toteuttamiseen on koti. Viime kevät, kun poika oli vielä alle vuoden, tuli nysvättyä kenties liikaakin kotona. Tosiasia lienee kuitenkin se, että ei se koko pakkaa levälleen hajota, jos lapsen kanssa poikkeaa silloin tällöin rutiineista. Menemisistä voi tehdä myös rutiineja.
2. Vinkki: Liiku lapsesi kanssa
Kotivuoteni toisella puoliskolla, siis viime syksynä, teimme poikani kanssa menemisistä rutiineja. Menemistä kodin ulkopuolelle tukee toki se, että lapsen saavuttaessa tietyn iän unentarve vähenee ja kun päiväunia nukutaan vain kertaalleen, on helpompi lähteä. Itse kuuluin siihen koulukuntaan, että lapsen nukkumisen pyhitin omalle ajalle ja tämän ajan halusin viettää kotona. Syksyn toistuneita viikkorutiineja loi isoveljen vieminen esikouluun ja sieltä hakeminen. Muiden samassa elämäntilanteessa olevien pariin menimme maanantaisin (perhekahvila) ja torstaisin (leikkipuiston musatuokio). Keskiviikkoisin kävimme pojan kanssa usein kahvilassa syömässä tuoretta korvapuustia. Enemmänkin olisimme voineet varmasti liikkua. Toki lähipuistot ovat tulleet melko tutuiksi. Ihmisten pariin, puistoihin yms. liikkumisessa on tietenkin tärkeänä vertaistuen saannin mahdollisuus. Omaa jaksamista tukee niistä asioista puhuminen, joiden parissa päivänsä viettää niiden kanssa, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Verkostoituminen ei ole pahasta, mutta ei kannata pelästyä muiden koti-isien vähyyttä.
3. Vinkki: Näe kavereita
Puhuvat ruuhkavuosista. Puhuvat mitä puhuvat ja varmasti totta se toinen puoli. Kavereiden näkeminen on kuitenkin järjestelykysymys. Jos ei ole mahdollista lähteä tovereitaan tervehtimään ilman lasta/lapsia, ota pienet ihmiset mukaan. Se voi olla kuumottavaa, mutta se, että näet ystäviä ja voit jutella heidän kanssaan on parhaimmillaan loistavaa terapiaa. Itse en vuoden aikana ystäviäni liikaa nähnyt, eikä sitä voi olettaa, että ne ystävät tulevat automaattisesti sinun luoksesi. Helposti sitä omaa aikaa saadessaan vetäytyy kuoreen ja viettää sen mahdollisen ajan, mitä esimerkiksi juuri kavereiden kanssa voisi viettää, itsekseen. Toki se oma aika ihan vaan itsensä kanssa on tärkeää ja siksi siitä on oma vinkkinsä. Tämä, niin kuin monet näistä vinkeistä ovat yksilöllisiä, persoonakohtaisia. Se mikä toimii jollain, ei toimi toisella lainkaan. Varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana kotona ollessani, nautin ajasta jonka sain viettää all by myself, oli se aika sitten aikaa kun lapsi nukkui päiväuniaan tai aikaa, kun puoliso oli kotona lasten kanssa ja sai lähteä hetkeksi minne lystäsi. Myönnän, kavereita näin sangen vähän. Ajan itseni kanssa laskin tärkeämmäksi ja tässä saatoin olla väärässä.
4.
Ohje: Harrasta
Minä en harrastanut. Tai harrastin, jos kirjojen
lukeminen menee siihen sapluunaan. Oman itsensä hoitaminen, lenkkeillen tai
kuntoillen, mikä nyt kullekin on sitä ominta itseään, on tärkeää. Jos on
fyysisesti hyvässä kunnossa, oletetusti pääkin pelaa paremmin. Kävin lenkillä,
silloin tällöin uimassa, mutta se mitä tällä harrastamisella kenties
lähtökohtaisesti tässä tarkoitan ja mitä itse en tehnyt, on joukkuelaji, joka
säännöllisesti vie sinut ko. lajin pariin ja jossa näet ihmisiä, kenties myös
niitä kavereita. Se, että en harrastanut ei ole kenenkään muun kuin itseni ja
oman saamattomuuteni vika. Se on vale, että aikaa ei olisi harrastaa.
5.
Ohje: Älä oleta tietäväsi
Minä oletin ja melko korkealta putosin. Nimittäin
oletin, että kun olin esikoisen kanssa kotona ja suoriuduin mallikkaasti, eli
jäin henkiin ja lapsikin jäi, niin hommat hoituu sillä ”tutulla” painollaan
tämän toisenkin kohdalla. Varmasti aiemmasta kokemuksesta oli hyötyä ja
ääneenkin tuli julistettua kotivuoden alussa sekä myös tämän toisen lapsen
synnyttyä, että vähemmän tätä stressaa. Ei ollut soittamassa lääkäriin
pienimmästäkin kolhusta ja naarmusta. Mutta. Kun nyt niitä oli kaksi. Ei se
ensimmäinen, vaikka ei ihan vauva ollutkaan enää isoveljeksi paukahtaessaan,
ollut vailla kehitysvaiheitaan ja tarpeitaan. Yhden sijasta olikin kaksi lasta
ja se, sanovat mitä sanovat, on aivan eri asia. Varaudu myös kaikkeen
mahdolliseen. Myös siihen, että lapsesi käy juomassa vessaharjan pidikkeen
säiliön sisällön. Tai ottaa maistiaiset koiran sisälle rakentamasta kasasta.
Toinen näistä tapahtui meille.
6.
Ohje: Vaali parisuhdetta
Tarvitseeko tätä nyt tänne edes laittaa. Lainaan tässä
eräästä isäblogista poimittua lausetta, joka kuuluu: ”menkää nyt panemaan
siitä”. Siis silloin ja aina kun se on mahdollista. Ja huomioikaa toisenne,
halailkaa, koskettakaa. Kiittäkää pienimmästäkin. Älkää kaivako poteroita ja ympäröikö niitä
muurein. Vanhemmuus on yhteistyötä. Jos on apua tarjolla, ottakaa sitä vastaan. Menkää yhdessä syömään,
teatteriin, hotelliin. Meillä on ollut onni, että sitä apua on ollut tarjolla.
Isovanhemmille kuuluu suuri kiitos. Tiedän, että kaikilla ei ole mahdollista
saada isovanhempien, sukulaisten tai ystävien apua. On myös muita auttajia.
Esimerkiksi MLL:n lastenhoitoapu, joka on kohtuuhintainen. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lastenhoito/
7.
Ohje: Ota omaa aikaa
Olet oikeutettu siihen. Yhtä oikeutettu kuin
puolisosi, joka käy töissä. Se, että olet kotona päivät lapsen/lapsien kanssa
ei tarkoita sitä, että puolisosi on sitten illat. Ei siellä töissä lomalla
olla. Toisaalta siellä ei roiku lahkeessa lapsi. Tai voihan siellä roikkua,
mistäs sen tietää, mutta harvoin oma ainakaan. Tämä kuvio toimii, tai sen
pitäisi toimia myös toisin päin. Vuorotelkaa. Toinen on tunnin lapsivastuussa
ja toinen saa tehdä silloin mitä mieli tekee. Tunnin jälkeen vaihto. Illat
sujuu mukavammin näin. Ja saa niiden lasten kanssa olla yhtä aikaakin. Oman
ajan ottaminen voi sisältää mitä vaan. Pääsääntöisesti tee sellaista mistä
nautit. Itse vetäydyin omalla ajallani syömään, kahville, kirjastoon ja usein
kirjoitin silloin näitä blogitekstejä.
8. Ohje: Älä haali liikaa asioita tehtäväksi
Kun jäin vuodeksi kotiin ajattelin, että nyt on aikaa
lukea kymmeniä kirjoja ja ehkä opiskellakin jotain. Intoa löytyikin aluksi ja
ehkä aikaakin enemmän omaan puuhailuun, kun lapsi nukkui vielä kahdet
päiväunet. Into kuitenkin väheni, kun lapsi kasvoi ja hoitovapaavuosi eteni.
Meillä tämä toinen lapsi on ollut parempi nukkumaan kuin esikoinen. Silti
kuukausia jatkuva epäsäännöllisen säännöllinen kesken syvimmän unen heräily,
vauvan syöttäminen öisin, sairastelut yms. saattaa uuvuttaa kovassakin kunnossa
olevan kaverin. Lapset ovat yksilöitä ja joissain perheissä nukutaan pienestä
pitäen hyvin. Kuitenkin oman kokemuksen nojalla uskallan todeta, että pidä
hommat yksinkertaisena. Älä päätä tekeväsi, (nyt kun olet hoitovapaalla ja "aikaa" on) monia asioita. Mitä vähemmän asioita on kuormittamassa lapsenhoidon
jo valmiiksi stressaannuttamaa päätä, sen parempi.
9. Ohje: Älä pelästy kiellettyjä tunteita
Tämä on tärkeä. Taannoin jutellessani ystäväni kanssa
lapsen syntymän mullistavasta vaikutuksesta tulimme pohtineeksi, että
yhteiskunnan pitäisi tukea kaikkia vanhemmaksi tulevia, niin isejä kuin äitejä,
tietyllä määrällä terapiakäyntejä. Vanhemmaksi tulo on niin totaalisen elämää järkyttävä,
niin hyvässä kuin pahassa, tapahtuma, että kaikkien pitäisi saada puhua sen
herättämistä tunteista jollekin spesialistille, psykoterapeutille, jollekin
ulkopuoliselle asiantuntijalle. Vanhemmuus ja lapset sysäävät mieleemme
tunteita joita emme kuvitelleet sieltä koskaan löytävämme. Hetkessä suuri
pakahduttavan rakkauden tunne voi vaihtua inhoksi. Ja kun näin käy ei pidä
luulla itseään sairaaksi, epätäydelliseksi vanhemmaksi. Lapset ja vanhemmuus
herättävät meissä hellyyden ja huolenpidon, itsensä uhraavan rakkauden
tunteiden lisäksi agressioita, noita kiellettyjä tunteita, jotka kuuluvat
meidän tunnerepertuaariin kuitenkin nekin. Niitä ei ole syytä kätkeä sisälleen,
vaan tiedostaa niiden olemassaolo ja löytää keino niiden purkamiseen. Keinoja
on monenlaisia. Kun ärsyttää niin, että tärisee, lähde ulos kävelemään,
juoksemaan. Mene metsään ja huuda olosi kevyemmäksi. Hakkaa rumpuja, soita
kitaraa, lyö säkkiä, kirjoita päiväkirjaa. Löydä itsellesi se kanava, etteivät
nuo tunteet patoudu. Meissä on molemmat, valo ja pimeys.
 |
| Tässä tutustumisen arvoinen teos aiheesta. |
10.Vinkki: Sinun ei tarvitse olla supervanhempi
Ole armollinen itsellesi. Vanhemmuus on raskasta,
mutta kääntöpuolenaan tarjoaa jotain ainutlaatuista, sellaista mitä ei ennen
lastentuloa millään muotoa pystynyt ajatuksissaan tavoittamaan. Huikeita onnen
tunteita, kiintymystä, hetkiä joiden haluaisi jatkuvan ikuisesti. Silti se ei
tätä ole koko ajan aamusta iltaan. Tulee hetkiä, kun tuntuu siltä, että
vanhemmuus vaan ottaa ja jättää antamatta. Autereinen perhearki on usein illuusio.
Somepäivitysten auringonkultaamat ihannekuvat rajaavat pois sen kääntöpuolen,
joku voisi sanoa, että todellisuuden. Noista huippuhetkikuvista rajautuu pois se mitä mahdollisesti oli kuvanottoa ennen tai mitä on tulossa kuvaamisen jälkeen. Meillä lienee psykologinen tarve kertoa ympäristölle kaiken sujuvan hyvin, tai itse asiassa "meillähän menee paremmin kuin kellään". Mutta on ok ja todennäköisesti myös kaikkien tiedossa, että nuo ihannekuvat, joiden ottaminen ja tallettaminen on täysin ymmärrettävää, ovat vain hipaisu kokonaisuutta, sitä perhearkea joka saa pääsi höyryämään. Ja kun pääsi höyryää (ja tulee jatkossakin höyryämään) ne seesteiset onnen tuokiot, harmoniset hetket kun itkua ja kitinää ei kuulukaan, tuntuvat varsin hyvältä ja saavat unohtamaan, että lapsi herätti sinut viime yönä kahdeksan kertaa. Toistan vielä. Ole armollinen itsellesi, jukulauta olet tehnyt hienon valinnan jäädessäsi kotiin lapsesi kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti