lauantai 3. kesäkuuta 2017

www.opettajienkesäloma.fi

Myönnetään heti kärkeen, että nyt on melkoisen hyvä fiilis. Että miksikö? Sen voi tuosta otsikosta varmasti päätellä. Ansaittu, kadehdittu vai jäänne menneiltä ajoilta- loma. Ihan mitä nyt kukin haluaa ajatella. Viime viikolla usean facebook-kaverini päivityvirrassa vaeltanut Karjalaisen kolumni opettajien kesäloman kadehtimisesta antoi, monen uutisjaon perusteella, ilmeisen totuudenmukaisen kuvan opettajien työstä. Jos kateuden, tuon kansallispaheemme voisi poistaa tunnetepertuaaristamme niin minkälainen maamme olisi? Jätän tuon kysymyksen nyt vaan tuohon.

Rehellisyyden nimissä on silti todettava, että en ihan jokaisessa kohdassa tunnistanut itseäni tuosta opettaja x:n kirjoituksesta. Minulla ei ole aineenopettajana tapana arvioida oppilaiden töitä joululomalla. Myös talvi- ja syyslomalla harvemmin korjailen oppilaiden aikaansaannoksia. Varmasti joku tekee toisin. Pitkästä lomasta huutelu voi napsahtaa omaan nilkkaan, myönnetään, joten tyydyn tässä nyt sitten vaikka kuiskaamaan. Samantekevää olenko ansainnut tuon loman, noin niin kuin kansallisella tasolla. Se kuinka paljon olen tehnyt töitä sen eteen, on melko hyvin tiedossani ja se riittää minulle. Nautitaan nyt, sillä pikkulinnut ovat kuiskuttaneet opettajien pitkien lomien päänmenoksi keksityn kaikenlaista epäedullista ja hautapaaden suunnittelutyötkin ovat sen suhteen varmasti jo käynnissä. Konsulttifirmat suunnittelevat sukat jaloissa pyörien täydennyskoulutusta opettajille ja luennoivat liaanista jonka avulla voi tyylillä suorittaa tuon paljon puhutun digiloikan. Mikä täällä nyt olisi pysyvää? Ei varmaan sen paremmin opettajien kesälomatkaan.

Mitäs mulla oli maanantaina ohjelmassa? Eiku, ainii.

Kun olen katsellut opettajakollegoitani, niin tänään päättäjäisissä kuin kuluneiden viimeisten työviikkojen aikana, en ole voinut välttyä näkemästä väsyneitä, kaikkensa antaneita ja loman tarpeessa olevia kasvoja. Ja tämä kaikki on niin kovin inhimillistä. Työyhteisössäni, opettajakollegoideni joukossa yksi leimaavimpia piirteitä on perfektionismi. Harvoin vihellellään sieltä missä aita on matalin. Ja vaikka välillä olisi ihan riittävää ja ymmärrettävää hoitaa asioita vaikka vain 70% teholla, harva niin tekee. Kiireisiä, stressaantuneita, oppilaiden huolia omilla hartioillaan (niiden omien huolien lisäksi) kantavia, kaikkialle ja jokapaikkaan säntääviä opettajia on pyörryttävää seurata. Opetustyötä itsekin tekevänä ja siitä työstä myös nauttivana, ilmaantuu joskus kollegoiden kiirettä seuratessa ja myötäeläessä tunne, että pitäisikö minullakin olla yhtä hoppu, yhtä suuri stressi ja että olenko itse tehnyt tarpeeksi? Olenko unohtanut jotain, kun minun pulssini on vain näin korkea.

Oppilaat lauloivat tänään Vesalan Älä tuu droppaa mun tunnelmaa -hitin päättäjäisten aluksi. Kappaleen lopussa Paula laulaa, "Oon niin ansainnut mun laskevan sykkeen". Se on kuin opettajia Suomen maassa tänä päivänä ajatellen kirjoitettu kohta. Kyllä, sen ainakin olet ansainnut. 

Tätä en kokenut ansaitsevani. Mykistyin, liikutuin.

Ei kommentteja: